Maakotka verkossa
Näin maakotkan liitelevän korkealla taivaalla. Tähän upeaan lintuun kohdistuneet ennakkoluulot ja luvattomat ampumiset saivat minut tekemään jotain maakotkan elinolojen turvaamiseksi.
Veistämäni luonnollisen kokoisen maakotkaveistoksen annoin huutokaupattavaksi ja näin saadut varat halusin käytettäväksi maakotkan suojeluun. Oululainen Jussin Pyöräpiste antoi minulle sahat käyttöön ja he myös
pitivät veistosta esillä kuukauden ajan, jona aikana ihmiset saivat jättää tarjouksiaan veistoksesta.
Veistokselle Cherokee Heritage Center antoi nimeksi Powerfull Bird. Lopulta Wetteri-yhtiöt tarjosivat korkeimman hinnan eli 5000 € työstäni. Näillä varoilla olemme pystyneet rahoittamaan tämän kamerahankkeen.
Viestimaa Oy:n tekemä työ on ollut merkittävää, koska heillä on runsaasti kokemusta langattomasta viestinnästä ja etäohjatuista kameroista. Lisäksi Nokia Oyj:n Oulussa kehittämä kamera on toimiva ja monipuolinen.
Maakotkan poikaselle annoin nimeksi Weera Wetteri I. Pesäkameran asennuksen suoritti maakotka-asiantuntija Kalevi Tunturi. Hänen ja Tuomo Ollilan maakotkatietous on ollut suurena apuna tässä hankkeessa.
Palvelimesta ja kuvien tallennuksesta huolehtii Hannu Sievilä HS-visual Art Ky:stä.
Pohjois-Amerikan intiaanit Cherokee Heritage Center, Native American Rights Fund ja kanadalainen puunveiston koulutuskeskus Chipping Away tukivat minua työssäni.
Kiitos Teille kaikille, nyt jokaisella on mahdollisuus seurata tämän upean linnun elämää.
Pasi Jäntti, puunveistäjä
Hankkeessa mukana
|