Miksi kaiken pitää aina muuttua

- Minkä maalaisia vieraita teijän koulussa kävi viimeksi?
- Ai ei vieraita..? Outo ajatus Hirsikampuksella.

Itse en olisi omina kouluvuosinani osannut edes kuvitella, että koulussa kävisi kansainvälisiä vieraita – tai vieraita ylipäätään. Tarkastajan käynneistä kyllä kuiskittiin, mutta ei sitä kukaan koskaan nähnyt…

Satoja vuosia sitten Suomen-kävijät palasivat kotimaihinsa tyytyväisiä omaan edistyneisyyteensä. He kertoivat maanmiehilleen sivistymättömistä ihmisistä jossain siellä missä maa loppuu - fin de lande. Nyt ulkomaalaiset tulevat tänne katsomaan ekologista rakentamista ja maailmankuulua koulua. He vievät kotiin edistyksellisiä ideoita. Aiemmin ulkomaisia kouluvieraita kiinnostivat kuitenkin vain pääkaupunki ja muut yliopistokaupungit, nyt myös Pudasjärvi. Hirsi toi ratkaisevan lisäarvon.

Vanhoina aikoina me, saman kylän lapset, luettiin kirjasta, millaista muualla on. Nyt ulkomaailma vuokraa bussit ja oppaat ja tulee itse meitä katsomaan. Kohtaamiset antavat pohjaa yleissivistykselle, maailmankuvalle ja eri kulttuurien ymmärtämiselle. Pudasjärveläiset ovat päiväkodista lähtien kosketuksissa eri kulttuurien kanssa – ja ovat vieläpä itse kiinnostukset kohteina! Arvostetuksi tuleminen ja kiinnostuksen kohteena oleminen rakentaa itsetuntoa, jonka varassa uskaltaa olla oma itsensä ja tehdä parhaansa.

Ennen istuttiin hiljaa tarkoissa pulpettiriveissä, opettaja luokan edessä. Onkin helppo olla samaa mieltä koulutusfilosofi Ivan Illichin kanssa: ”Luokkahuoneopetus siirtää oppilaat kulttuurimme ulkopuolelle ja tunkee heidät ympäristöön, joka on monin verroin ulkopuolista ympäristöä alkeellisempi, luonnottomampi ja lisäksi kuolettavan vakava.” Koulun tilat ovat nekin monipuolistuneet. Luokista näkee ulos ja sisälle, tunneilla voi liikkua ja oppimiseen voidaan käyttää muitakin tiloja.

Ennen opettaja opetti oppilaille sen, mitä itse tiesi. Nyt opettaja ohjaa tekemään kysymyksiä ja löytämään ratkaisuja. Oppiminen seuraa vuorovaikutuksesta toisten ihmisten ja maailman kanssa. Esimerkiksi harjoitusyrityksessä asiakkaalle tarjousta tehtäessä opitaan matematiikkaa, yrittäjyyttä ja työelämää ja vaikka sitä, mistä verorahat tulevat. Oppimisen taito on tärkein oppi.

Ei ole suomalainenkaan koulu kuitenkaan pelkkää onnea, auvoa ja edistystä. Kasvatusguru Andreas Schleier kritisoi suomalaisia opettajia heikosta keskinäisestä yhteistyöstä. Tiimi- ja yhtäaikaisopetus ovat harvinaista herkkua eivätkä opettajat vieraile toistensa tunneilla. Uskaltautuvatkohan Kampuksen opettajat tähän? Siitä voisi oppia jotain...

Myös ajatus yhteisistä tiloista ja toiminnoista on monille vieras. Toki tarvitaan erityistiloja ja –välineitä, mutta köksän luokka käy myös kemian oppimiseen, onhan kokkaus kemiaa käytännössä; oppilaat voivat esitellä koulua vieraille englanniksi; luonto ja kaupunki ovat bilsan ja liikunnan ympäristöjä; matikkaa ja äikkää on kaikkialla. Digin avulla tieto ja tehtävät kulkevat mukana. Samalla oppija liittyy maailmaan, kuten Illich esittää.

Maailmaan liittyvässä koulussa maailman muutosten kohtaaminen on luontevaa. Mutta miksi kaiken pitää aina muuttua? Ei kaiken pidä. Aina Inkeri Ankeisen kaipaama käsialakirjoituksella kaunokirjoitusvihkoon kirjoittaminen harjoittaa aivoja paremmin kuin vempainten näpyttely. Sanotaan silti hyvästit ajoille, jolloin koulu oli koulua varten ja elämä tapahtui jossakin muualla!

Julkaistiin kolumnina Iijokiseudussa 26.4.2017

OuluOn Only In Lapland