EN | RU | FI

Ilmailukeskuksen historiaa

Pääosa lentopaikka-alueesta on kuulunut Pudasjärven kunnan vuodesta 1917 lähtien omistamaan Törrön tilaan.

Kenttä on rakennettu toisen maailmansodan aikana. Kentällä on ollut neljä erisuuntaista, n. 500-900 metrin pituista sorapintaista kiitotietä. Kenttää käytti saksalainen Kommando Flughafenbereich 27/III Rovaniemi varatukikohtanaan. Maahan kaivetut lentokoneitten sirpalesuojat ovat edelleen nähtävissä maastossa.

Suomen valtio lunasti alueen 10.lokakuuta 1944 annetun lain mukaisesti käytettäväksi puolustustarkoituksiin lentokenttäalueena.

Sodan jälkeen kenttä jäi käyttämättömäksi ja se vuosien mittaan metsittyi. Oulun Ilmailukerho sai 1950-luvulla Puolustusministeriöltä luvan käyttää kenttää kerhonsa harrastustoimintaan. Ilmailukerho raivasi ja kunnosti kenttää harrasteilmailun vaatimusten mukaiseksi.

Toimintaansa varten kerho rakensi alueelle kerhorakennuksen, lentokonekatoksen, majoittumistilat sekä Kivarinjoen rantaan rantasaunan.

Toiminnan laajetessa ja muidenkin kuin kerholaisten tultua kentän käyttäjiksi, Ilmailuhallitus (Ilmailulaitos) vaati kenttää hyväksyttäväksi yleiseksi lentopaikaksi. Ilmailuhallitus suoritti tätä koskevan tarkastuksen 20.syyskuuta 1983.

Kentälle laadittiin Pudasjärven kunnan toimesta parantamissuunnitelma, joka lähetettiin lausunnolle mm. Puolustusministeriöön. Tätä voidaan pitää osaltaan yhtenä alkusysäyksenä uuden kentän rakentamiselle .

Nykyisen kentän suunnittelu käynnistyi useiden vaiheiden kautta 10.heinäkuuta 1984 järjestetyn neuvottelun jälkeen. Neuvottelussa olivat edustettuina Pudasjärven kunnan lisäksi Puolustusministeriö, Ilmavoimien esikunta ja Ilmailulaitos.

Samalla Puolustusministeriö hankki omistukseensa lisäalueita, jolla on mahdollistettiin nykyisten mitoitusten mukaisen kentän rakentaminen. Suunnitelma sisälsi 2 500 metrin pituisen kiitotien rakentamisen kiitotieluokituksen mukaisine suoja- ja esterajoituksineen, asematason, yhdystien, ja ympärysaidan sekä sotilasilmailun hälytyspaikkoja.

Monien vaiheiden jälkeen Työministeriö myönsi tarvittavan määrärahan Liikenneministeriölle käytettäväksi Pudasjärven lentokentän rakentamiseen. Rakentajana toimi Ilmailulaitos. Kentän rakentaminen alkoi talvella 1988-1989 ja kenttä valmistui vähäisiä viimeistelytöitä lukuunottamatta syksyllä 1990.

Kiitotie rakennettiin suunnitellun 2 500 metrin sijaan 2 000 metrin pituisena, sekä 45 metrin levyisenä. Mukaan lukien kiitotien pääty- ja reuna-alueet on päällystetty pituus 2 120 metriä ja päällystetty leveys 55 metriä. Asematason koko on 110 metriä x 80 metriä ja yhdystien kooltaan 200 x 22 metriä. Uuden kentän avajaiset pidettiin 31.elokuuta 1991.

Rakentamisaikainen toimistorakennus jätettiin ns. asemarakennukseksi joka nykyisin toimii lähinnä harrasteilmailun lennonvalmistelutilana.

Vuoden 2002 aikana Pudasjärven kaupunki rakensi Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen tuella lentokenttävaloja sekä mittarilentolaitteita varten laiterakennuksen. Vuonna 2003 valmistui kaapeliputkitukset kenttävaloille.

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland