EN | RU | FI

Hyvinvointivaliokunnassa tietoa ja keskustelua oppilaiden terveyskyselystä

Mervi Niemi esitteli keväällä 2017 tehdyn opetuksen järjestäjän ja koulujen itsearviointien sekä kerhotoiminnan itsearviointien koosteen. Arviointien tuloksia hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. Arvioinnista on tarkoitus tehdä vuosittainen toimintatapa. Asian yhteydessä nousi esille hyvinvointivaliokunnan huoli lukutaidottomuuden lisääntymisestä ja luetun ymmärtämisen taidon heikkenemisestä. Lukutaidon edistämisessä koulun lisäksi kodeilla ja kirjastolla tärkeä rooli. Kokonaisuudessaan lukuharrastuneisuus vapaa-ajalla on vähentynyt ja tämä on osaltaan vaikuttanut lukutaidottomuuden lisääntymiseen. Hyvinvointivaliokunta ohjeistaa koulun kerhojen järjestämisen toteuteutusta osittain ostopalveluna yhdistyksiltä tai muilta toimijoilta osallistavan budjetoinnin menetelmä.

Oppilashuollon koordinaattori Sari Poropudas kertoi koulukiusaamiseen liittyvistä tilastoista sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttamat 4.-5. ja 8.luokkalaisille suunnatut valtakunnalliset terveyskyselyt sekä Pudasjärven kaupungin oppilashuollon koostetilaston lukuvuodelta 2016-2017. Terveyskyselyn perusteella viikoittaista koulukiusaamista kokee 5,8% 4.-5.luokkalaisista vastaajista ja 1,3% 8.-9.luokkalaisista vastaajista. 4.-5. luokkalaisista vastaajista 71% kertoo, ettei häntä ole kiusattu laisinkaan koulussa lukuvuoden aikana. Vastaava lukema yläkouluikäisissä vastaajissa oli 76%. Terveyskyselyn tulosten mukaan 4.-5. luokkalaisista vastaajista 7,2% ovat nuuskanneet, tupakoineet tai käyttäneet sähkötupakkaa ainakin kerran elämässään. Sosiaalinen altistuminen huumeille viittaa kyselyssä siihen, että tunteeko vastaaja lapsia tai nuoria, jotka käyttävät huumeita tai onko vastaajalle itselleen tarjottu huumeita. Pudasjärven 4.-5. luokkalaisista vastaajista 9,1% vastasi kyllä tähän kysymykseen. Kyllä-vastausten lukumäärä oli hyvinvointivaliokunnan mielestä huolestuttava.Terveyskyselyn mukaan nuoremmista vastaajista 23,2% ja 8.-9. luokkalaisista vastaajista 41,9% ei syö aamupalaa joka arkiaamu. Koululla käytäntö on osoittanut, että kaikki nuoret eivät syö koululounasta. Jaksaminen on näin ollen haasteellista. Terveyskyselyn 8.-9. luokkalaisista vastaajista 9,6% on kokenut kohtalaista tai vaikeaa masentuneisuutta edellisen kahden viikon aikana.Tytöistä masentuneisuutta kokeneiden vastaajien osuus oli 16,2% ja pojista 2,8%. Erityisesti tyttöjen suuri osuus huolestutti hyvinvointivaliokunnan jäseniä, vaikka valtakunnallisesti mitattuna ollaan hieman keskiarvon alapuolella. Kyselyn perusteella nuorten osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon on keskimääräistä heikompaa Pudasjärvellä. Nettiriippuvuutta oli kartoitettu kysymällä onko vastaaja usein yrittänyt viettää vähemmän aikaa netissä, mutta ei ole siinä onnistunut. Pudasjärvellä 4.-5. luokkalaisista vastaajista 29,7% kertoi näin tapahtuneen. Kokonaisuudessaan tarkasteltuna Pudasjärven lasten ja nuorten terveys- ja elämäntilanne on valtakunnallisesti keskimääräistä parempi.

Paula Soronen on tehnyt aloitteen Puikkarin kehittämisestä hyvinvointivaliokunnalle. Sorosen mukaan ruuhka-aikana iltaisin Puikkarissa on ahdasta. Aloitteessa ehdotetaan Puikkariin laajennusta esimerkiksi siten, että vesijuoksijoille rakennettaisiin oma tunneli, joka kiertäisi ulkokautta ison altaan syvästä päästä matalaan päähän. Tunnelin rakentamisesta hyvinvointivaliokunta totesi, että se tulisi olemaan kallis investointi. Lisäksi ehdotetaan suihkujen rinnalle käsisuihkuja ja toisen saunan muuttamista höyrysaunaksi. Hyvinvointivaliokunta ohjeistaa Koordinaattori Ismo Miettistä selvittämään käsisuihkujen asennuksen kustannuksia sekä toisen saunan höyrysaunaksi muuttamisen kustannuksia. Lisäksi pyydetään kartoittamaan ruuhkan ajankohtaa sekä mahdollisuuksia säätää ruuhkahuippuja esimerkiksi aikatauluttamalla tai jakamalla vuoroja käyttäjäryhmille.

Hyvinvointivaliokunta keskusteli liikuntatilojen ja -paikkojen ja kaupungintalon käyttömahdollisuuksien laajentamista suuremmalle yleisölle esimerkiksi lukituksia säätämällä. Samassa yhteydessä puhuttiin Suojalinnan kentän kesäaukioloajoista ja perheiden toiveesta päästä käyttämään kenttää silloin, kun siellä ei ole jaettuja vuoroja. Opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa selvittää tilannetta.

Kuntalaisilta on tullut esitys seniorikuntalaisten palvelusetelin käyttöönotosta, jolla voisi ostaa esimerkiksi siivousapua kotiin edesauttamaan mahdollisimman pitkää kotona asumista. Ulla-Maija Paukkeri on selvitellyt kaikille kuntalaisille suunnattua hyvinvointiseteliä ja hyvinvointi- ja sivistystoimisto on puolestaan selvitellyt varhaiskasvatuksen palvelusetelin sisältöä. Todettiin, että seteleitä on hyvä käsitellä samanaikaisesti niiden yhteneväisyyden vuoksi.

Juha Holappa kertoi Hirsikampuksen johtamisjärjestelmästä ja rehtori Mikko Lumpeen siirtymisestä vakituiseksi viranhaltijaksi Taipalsaareen.

 

Sointu Veivo

Hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja

 

Blogit ja kolumnit

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland