EN | RU | FI

Yhteisöllisyysvaliokunta kokousti pitkään ja hartaasti

Yhteisöllisyysvaliokunta otti kiinni poikkeusolojen vuoksi kesken jääneen vuosikellon mukaisen aikataulun pitämällä lähes koko päivän mittaisen kokouksen 17.6.2020. Tilannekatsaukset kuultiin työllisyyden, Pudasjärven Kehitys Oy:n, hankkeiden ja osallisuuden osalta.

Työllisyyskatsauksessa pohdittiin, että kaupungin toimien ulkoistaminen tuottaa haasteita eri työtehtävien löytämiseen työllistettäville. Voidaankin kysyä, että olisiko mahdollista purkaa joistain sopimuksista sopimuksen lisäksi ostopalveluna ostettavia lisätehtäviä osittain takaisin kaupungille. Tällöin työllistettäville saataisiin oikeita työtehtäviä.

Tai vaihtoehtoisesti lisätä palkkatuki-/velvoitetyöllistäminen osana ulkoistusten sopimuksia. Tämä vaatii ohjaajaresurssin. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, että kaupunki kilpailisi yritysten kanssa vapailla markkinoilla.

Yrittäjiltä on tullut kiitosta Pudasjärven Kehitys Oy:n aktiivisesta toiminnasta. Suomen yrittäjien kuntabarometrissä kehitysyhtiö on saanut hyvän tuloksen.

Pudasjärven kaupungin hankesalkku oli kesäkuun 2020 alussa 7,2 miljoonaa. Luku on laskettu hankkeiden kokonaisbudjetilla. Kesäkuun 2020 alussa voimassa olevista 44 hankkeesta Pudasjärvi maksaa kuntarahaosuutta vuoden 2020 aikana yhteensä 128 221 €. Luku muuttuu sitä mukaa, kun uusia hankepäätöksiä saadaan. Hankkeen varsinainen työ ei aina näy kuntalaisille ja siksi niistä kuulee usein kritiikkiä. Hankkeet ovat keino saada lisäresurssia mm. uusien toimintamallien kokeilemiseksi. Hanketoimintaa seurataan tiiviisti paitsi rahoittajien niin myös kaupungin hanketiimin ja valtuutettujen taholta.

Osallisuuden ja kuntalaisdemokratian katsotaan lisääntyneen sen jälkeen, kun yhteisöllisyysvaliokunta aloitti toimintansa puolitoista vuotta sitten. Asiaan on alettu kiinnittää enemmän huomiota toimintojen valmisteluvaiheissa, jotta kuntalaisten ääni saataisiin kuuluviin. Juuri tästä syystä yhteisöllisyysvaliokunta ohjeisti mm. seuraavin tavoin:

  • Työttömien yhdistyksen tämän vuoden toimintamalli poikkeusolojen aikana jakaa EU-ruokapusseja on saanut paljon kiitos kuntalaisilta. EU-ruokapusseja jaettiin yhteistyössä Pudasjärven kaupungin, Seurakunnan, SPR:n ja kyläyhdistysten kanssa. Yhteisöllisyysvaliokunta toivoo, että Työttömien yhdistys yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa harkitsee toimintatavan jatkamista myös jatkossa.
  • Vanhus- ja vammaisneuvoston ja nuorten valtuuston esityksiin tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota sekä huolehtia, että esitykset tulevat päätöksentekoprosessiin mukaan.
  • Valmistelussa olevaan järjestöyhteistyön asiakirjaan pyydetään yhdistystoimijoilta kommentit ennen kuin se viedään ohjausesitykseksi.
  • Hyvän olon keskuksesta tulee kuntalaisten kohtaamispaikka, joten asiakasnäkökulma tulee ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa työntekijöiden näkökulman lisäksi. Työryhmän tulee miettiä osallisuuden keinoja asiakasnäkökulman huomioimiseksi.

Lisätiedot

puheenjohtaja Eero Oinas-Panuma, puh. 0400 388 268
henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki, puh. 040 190 3056

Blogit ja kolumnit

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland