EN | RU | FI

Tiet ja kadut

  • Kurenalan risteyssillan alapuolelle jäi viime syksynä muutamia viimeistelytöitä tekemättä sääolosuhteiden kääntyessä kylmäksi. Näitä töitä tullaan toteuttamaan kuluvan kesäkuun aikana. Työt vaativat Rimmintiellä sekä Rimmintien kevyen liikenteen väylillä hetkellisiä liikenteenohjausjärjestelyjä.

    Liikennejärjestelyjen aikana Rimmintien yhtä ajokaistaa sekä Rimmintien toista kevyen liikenteen väylää varataan vuorotellen työalueeksi. Sillan yläpuolella on ajoneuvoliikenteelle sekä kevyelle liikenteelle esteetön kulku.

    Työt kestävät arviolta noin viikon verran.

    Hyvää alkanutta kesää!

    Aleksi Romppainen
    Työmaapäällikkö
    Savon Kuljetus Oy

     

  • Kuljetuspudas Oy on aloittanut kaivuutyöt 2019 toukokuussa Pietarilan alueen kaavateillä. Loput Pietarilantiestä Nesteelle päin ja Peltotie kaivetaan kesä- ja heinäkuussa. Kesäkuussa tulee multaus tienlaitaan. Elokuussa tulee asfaltti.

    Kuljetuspudas Oy kiittää alueen asukkaita kärsivällisyydestä ja yhteisymmärryksestä Pietarilan kaavatiet -hankkeen toteutumisessa kuluneen kesän ja syksyn aikana.

    Lähialueen asukkaiden tiedotusta tarkennetaan kesällä 2019 Pietarilan alueella töiden edetessä.

    Kuljetuspudas Oy toivottaa hyvää kesää!

    Lisätietoja tarvittaessa:

    Veli-Pekka Salmela
    Kuljetuspäällikkö
    puh. 0400 184 843
    Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

  • kadut kuntoon

    Lähde: Ympäristöministeriön esite ”Kadut kuntoon”

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland