EN | RU | FI

Pintamo

Pudasjärven itälaidalla sijaitsevan Pintamon asutus on keskittynyt suureksi osaksi samannimisen järven ympärille. Liikenteellisesti kylä sijaitsee varsin oivallisella paikalla, sillä kylän läpi kulkevan valtatie 20:n ansiosta etäisyydet sekä kuntakeskukseen Kurenalle, että Taivalkosken keskustaan kutistuvat lähes olemattomiin.

Pintamolle tyypillistä maisemaa edustaa hiekkainen, kumpuileva ja kuiva kangasmaasto, jota läikittävät lukuisat kirkasvetiset lammet ja pienet järvet. Kylän etelälaitaa halkoo Iijoki, jonka varrella sijaitsee myös Pintamon osakylä, Yli-Kurki.

Koska toimivaa koulua ei Pintamolla enää ole, käyvät lapset alakoulunsa naapurikylässä Hirvaskoskella. Kuten aiemmin todettiin, valtatie 20 mahdollistaa pintamolaisten ostos- ja asiointimatkat joko keskustaan Kurenalle tai Taivalkoskelle.

Kaupunki-info

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland