EN | RU | FI

Moderni hirsikaupunki - Pudasjärven osahanke

esrvipuvoimaa 2014 2020  pohjois pohjanmaaoulun yliopisto moderni hirsikaupunki logo

Pudasjärven kaupungin hirsirakentamisen imago on vahva. Täällä kehitetään erityisesti modernia julkista hirsirakentamista. Esimerkiksi maailman suurin hirsinen päiväkoti avattiin 2013, elokuussa 2016 koulu alkoi maailman suurimmalla hirsisellä koulukampuksella ja hirsinen ikäihmisten palvelukoti valmistui loppuvuodesta 2016. Kaksi viimeistä toteutetaan elinkaarimallilla. Lisäksi täällä on liike-, toimisto- ja majoitustiloja sekä asuinrakennuksia hirrestä (esim. www.karhukunnas.fi). Täällä sijaitsee myös maailman suurin hirsitalovalmistaja Kontio Oy

Hirsirakentamisen kehittäminen onkin luontevaa täällä, missä hirsirakentamisella on pitkät perinteet. 1700-luvulla rakennettu hirsikirkko on käytössä, sen vierellä on maailman pisin katettu hirsiaita, ja lisää hirsirakentamisen historiaa esitellään kotiseutumuseolla.

Hankkeessa Pudasjärven kaupunki pyrkii edelleen tehostamaan hirsirakentamisen näkyvyyttä ja merkitystä julkisessa rakentamisessa. Lisäksi luodaan edellytyksiä hirsirakentamisen tutkimukselle ja uudelle hirsi- ja puurakentamisen liiketoiminnalle.

Hanke on osahanke Oulun yliopiston Moderni hirsikaupunki, hirsirakennusten uusi arkkitehtuuri, massakustomointi ja elinkaaritalous –hankkeessa. (Modern Log City. Novel log architecture, mass customization and life-cycle economics.). Hankkeilla on yhteinen ohjausryhmä, jossa Pudasjärven kaupunkia edustaa kaupunginjohtaja Tomi Timonen (varalla kehittämisjohtaja Jorma Pietiläinen).

Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama Kestävää kasvua ja työtä 2014-2015 –ohjelman toimintalinja 2:n uusimman tiedon ja osaamisen hyödyntäminen - mukainen aluekehityshanke. Pudasjärven osahankkeen budjetti on 241 056 euroa. Hankeaika on 1.1.2016 - 31.12.2018 ja hanke alkoi 1.4.2016, kun hankkeelle palkattiin projektipäällikkö (yhteystiedot alla).

Seuraa meitä Facebookissa, lue blogia ja pidä yhteyttä!

Aila Ryhänen

Projektipäällikkö

Puhelin: 040 621 3140
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

PL 10, Varsitie 7
93101 Pudasjärvi

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland