EN | RU | FI

Silmäniloa - Iijoen Taiteilijat ry:n myyntinäyttely

22.11.2020 - 22.05.2021

Internet

Tapahtuman omat sivut

Kulttuuri ja taide

Tutustu näihin kuuteen upeaan taiteilijaan ja heidän teoksistaan koottuun myyntinäyttelyyn vaikkapa tästä.

Taina Niemelä

Kiinnostukseni taiteen tekemiseen syttyi jo lukioaikana kuvaamataidonopettajani Paavo Tolosen ansiosta. Taidetta olen harrastanut omaksi ilokseni pienimuotoisesti koko ikäni.

Vuonna 2015 aloitin grafiikan tekemisen Pudasjärven kansalaisopistossa ja olen myös osallistunut Limingan Taidekoulun grafiikan kesäkursseille vuosina 2018 ja 2019. Uutena innostukseni kohteena on tänä syksynä tullut mukaan Eco Printing eli kasveilla värjääminen.

Olen ollut mukana Iijoen Taiteilijoiden yhteisnäyttelyssä vuonna 2018 ja Kesägraafikot -ryhmän yhteisnäyttelyssä vuonna 2019. Jos olet kiinnostunut töistäni, otathan yhteyttä sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Arja Äikäs

Käsillä tekeminen on perintö äidiltäni. Suurena haaveena oli taiteilijan ura, mutta toisin kävi.

Aikuisiällä lähdin kokeilemaan erilaisia polkuja ja kohta parikymmentä vuotta sitten eksyin metalligrafiikan kursseille ja sillä tiellä olen. Työskentelytapoja ja menetelmiä on valtavasti ja uusia kokeiltavia syntyy aina lisää. Tarvitaan vaan sitkeyttä ja ennakkoluulottomuutta. Aiheita saan luonnosta retkeilyn ja matkustamisen kautta. Jos olet kiinnostunut töistäni, otathan yhteyttä sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Seppo Äikäs

Aikoinaan piirtäminen valoineen ja varjoineen kuului jokaisen koneteekkarin perusopintoihin, joten nyt eläkeläisenä on mielenkiintoista kokeilla kuparin kaiverrusta ja syövytystä sekä grafiikan vedostusta. Toki nykyajan kuvankäsittely on tuonut uusia mahdollisuuksia itsensä ilmaisuun. Jos olet kiinnostunut töistäni, otathan yhteyttä sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Elvi Räisänen

Olen läpi elämäni ollut ikuinen taiteen harrastaja. Sain keskikouluni ajan olla hyvän opettajan, Paavo Tolosen, opetuksessa. Hän sytytti luovuuden kipinän ja kaipuun, joka on vienyt minua etsimään ja löytämään taiteen tien harrastelijana. Luonto on lähellä sydäntäni. Auringonlaskut, revontulet, kuu ja tähdet kiehtovat ja antavat unohtumattomia elämyksiä. Aikuisena sain suorittaa taideterapian opintoviikot koulutuksen yhteydessä ja sitä kautta avautui minulle taiteen syvempi merkitys. Taide on aina elämys ja sytyttää sinussa mielikuvia. Hakeuduin aikanaan posliininmaalauksen pariin ja harrastin sitä monet vuodet. Sitten tuli tunne, että pitää kokeilla muutakin. Hakeuduin seuraavaksi akvarellimaalauksen pariin. Siitä sitten siirryin lisäksi öljyväri-  ja hiilitöiden tekoa opettelemaan.

Metalligrafiikka oli uusi ja outo laji minulle ja kiinnostuin mukaan harrastamaan sitäkin. Siinä on myös paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Tällä tiellä löydän monia asioita, joita en muuten olisi huomannut. Kipinää taiteeseen ei saa sammumaan muuten kuin mukaan menemällä. Kiitos Arja Äikäs ja Eeva - Kaisa Jakkila, kun opetatte minua tällä luovuuden polulla! Jos olet kiinnostunut töistäni, otathan yhteyttä sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Seija Vuolanto

Olen harrastanut maalaamista kansalaisopiston kurssilla noin 15 vuotta. Aluksi käytin pelkästään akvarellivärejä ja siirryin myöhemmin öljyväreihin, joita käytän pääasiassa nykyisin. Sen lisäksi olen tehnyt jonkin verran grafiikkaa. Jos olet kiinnostunut töistäni, otathan yhteyttä sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Vuokko Nyman

Keramiikka on ollut elämässäni jo 40 vuotta, niin harrastuksena kuin opetustyössänikin. Se on osa minua, eikä koskaan minusta pois lähde!

Muutamia vuosia sitten tutustuin metalligrafiikkaan paremmin ja se on vienyt mennessään keramiikan ohella. Erityisesti minua kiehtoo tekniikkana imagonfilmigrafiikka, koska se on monimuotoista, yllätyksellistä, arvaamatonta ja vaikeaakin. Myös eri grafiikkatekniikoiden yhdistäminen on kiehtovaa ja mielenkiintoista.

Töissäni kuvaan usein luontoa ja elämää, tässä ja nyt. Seuraan myös etenkin opetustyössäni nykypäivää ja sen eri ilmiöitä. Jos haluat tietää töistäni enemmän, ota yhteys sähköpostiini Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland