Pudasjärven kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 17.9.2024 toimenpiteistä, joilla v. 2024 talousarvion ennustettuja n. 1,5 miljoonan euron määrärahaylityksiä voidaan pienentää noin 330 t €:lla.
Hallitus hyväksyi kaupunginjohtajaa sijaistaneen hallintojohtaja Henri Pätsin esittämän v. 2024 lisäsopeutuksen mittaluokan sellaisenaan.
Pätsin esitykset säästöjen toteuttamisesta Puikkarin kiinnipidon jatkamisella jouluun asti sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeyttämisestä määräajaksi kaupunginhallitus päätti korvata kaupungin henkilöstön lisälomautuksilla, jotta vaikutukset kuntalaisten palveluihin olisivat mahdollisimman vähäiset.
Puikkarin aukioloa supistetaan kuitenkin hieman lokakuusta vuodenvaihteeseen ja kirjastoauton liikennöinti keskeytetään ensi viikon alusta vuoden loppuun.
Kaupunki luopuu seuraavien kiinteistöjen ylläpidosta kiinteistökustannusten (mm. lämpö, sähkö, vesi, kiinteistönhuolto) pienentämiseksi: koulu- ja tuotantorakennuksia osoitteessa Ranuantie 249, teurastamo (mukaan lukien lihankäsittelytilat), maneesi, rivitalot A, B ja C Jyrkkäkoskella, Aittojärven koulu sekä osa vanhasta terveysasemasta. Osa kiinteistöistä voidaan myydä tai jo myynnissä olleiden kiinteistöjen myyntiehtoja voidaan muuttaa. Kiinteistöissä olevien vuokralaisten vuokrasuhteiden päättämisen suhteen noudatetaan lainsäädännön asettamia reunaehtoja. Ylläpidettävien kiinteistöjen vähentyminen pienentää ylläpidosta aiheutuvia menoja pysyvästi, ei vain loppuvuoteen kohdistuen.
Kaupunginvaltuusto käsittelee säästöjä maanantain 23.9.2024 kokouksessaan siltä osin, kun säästöt vaikuttavat talousarvion sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutumiseen tai kaupungin strategisiin tavoitteisiin.
Kaupunginhallitus päättää yhteistoimintamenettelyn käynnistämistä seuraavassa kokouksessaan. Lomautukset tullevat koskemaan lähes koko henkilöstöä, ja ne aiheuttavat muutoksia myös joidenkin muiden palveluiden tarjontaan. Lomautuksilla n. 330 t € säästöistä tavoitellaan toteutettuvan n. 130 t €.
Lisäsopeutustoimien jälkeenkin sekä hyvinvointi- ja sivistystoiminnan että teknisen ja ympäristötoiminnan arvioidaan tarvitsevan n. 500 t € lisämäärärahan kuluvalle vuodelle.
Nyt tehdyt päätökset ovat vain osa kaupungin talouden sopeuttamista vuosina 2024-2027(2028), jonka valmistelu on menossa. Leikkaukset ovat erittäin valitettavia, mutta hyviäkin uutisia talouden ja elinvoiman saralta on saatu ainakin hirsitalotehtaan ison puitesopimuksen ja Syötteen merkittävän hissi-investoinnin käynnistymisen muodossa. Vaikka julkiseen ehdotusvaiheeseen menossa oleva maakuntakaava esittää Pudasjärvelle vain seitsemää tuulivoima-aluetta, voi rakentumisen toteutuminen keskimääräisellä skenaariolla tuottaa 2030-luvulta alkaen jopa 2 miljoonan euron vuosittaisen kiinteistöverotuottolisäyksen.
Lisätietoja
Henri Pätsi, kaupunginjohtajan sijainen, hallintojohtaja
etunimi.sukunimi (at) pudasjarvi
p. 0401595715
Last modified: 18.9.2024