EN | RU | FI

Karhupajalta ja muualta tukea yhteishakuun ja kesätyöpaikkojen etsimiseen

Vuosi vaihtui vihlakkaasti ja matkanteko kesätöiden etsimistä ja syksyn opiskelupaikkojen hankkimista kohti on ajankohtainen. Pudasjärvellä on hyvät ja asiantuntevat neuvojat ja tukijat näihin asioihin TE- toimistossa, kaupungin työllistämisyksikössä, etsivässä nuorisotyössä, useissa hankkeissa, oppilaitoksissa ja Karhupajan yksilövalmennuksessa.  Karhupajan toimintaan kuuluu nuorten työpajan lisäksi avoin työpajatoiminta, jonka puitteissa yksilövalmentajan on mahdollista ohjata ja neuvoa yli 28-vuotiata henkilöitä koulutukseen, työpaikkojen hakuun ja muissakin asioissa.

Ensimmäisen  yhteishaun ajankohta on ammatillisen koulutuksen yhteishaku  ajalla 19.2. - 12.3.2019. Koulutuksiin haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Tästä osoitteesta pääsee tutkimaan kaikkia haettavana olevia koulutusvaihtoehtoja. Yhteishaussa hakevat pääsääntöisesti peruskoulun ja lukion päättäneet. Jos takana on jo jokin ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto yhteishaku ei ole mahdollinen. Tässä tapauksessa koulutukseen hakeutuminen onnistuu jatkuvan haun kautta suoraan oppilaitokseen. Jatkuvan haun myötä on mahdollisuus hakea ammatilliseen koulutukseen koko vuoden aikana. Oppilaitokset päättävät tarkemmista hakuajoista, hakumenettelyistä ja valintaperusteista, joten näihin kannattaa varautua ja perehtyä.

Korkeakoulujen yhteishaku tapahtuu 20.3.-3.4.2019 välisenä aikana. Hakuun kuuluvat sekä ammattikorkeakoulut, että yliopistot. Ammattikorkeakouluun voi hakea, jos on suorittanut lukion oppimäärän ja/tai ylioppilastutkinnon. Opiskelijaksi AMK-tutkintoon johtaviin opintoihin voidaan hyväksyä, jos ammattikorkeakoulu toteaa henkilöllä muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet.

Oppisopimuskoulutuksella voi opiskella ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osia. Pääosa opinnoista suoritetaan käytännön työtehtävissä työpaikalla ja niitä täydennetään tietopuolisilla opinnoilla ammatillisessa oppilaitoksessa.

Kesätyön hakeminen kannattaa aloittaa ajoissa eli nyt heti. Jos kiinnostavaa työpaikkaa ei heti löydy tai hakeminen ei tuota positiivista tulosta, täytyy vain sinnikkäästi seurata avoimia työpaikkoja, käydä henkilökohtaisesti työnantajien puheilla ja hyödyntää tuttavien ja sukulaisten kautta saadut vinkit mahdollisista työpaikoista. Asiallinen työhakemus ja CV ovat myös kesätyönhaussa perusdokumentit samoin kuin perehtyminen  työhaastattelun kuvioihin. Näihinkin asioihin voi pyytää neuvoa ja opastusta Karhupajan yksilövalmentajalta.

Yhteydenottoja odotellen ja valmiina yhdessä tekemiseen

Sointu Veivo, yksilövalmentaja

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland