Heli Huhtamäki aloitti kaupungin henkilöstöpäällikkönä

Heli Huhtamäki

Huhtikuun alussa henkilöstöpäällikön virkaan siirtynyt Heli Huhtamäki tulee toimimaan monipuolisen ja mielenkiintoisen tulosyksikön esimiehenä: varsinaisen henkilöstöhallinnon lisäksi hän vastaa kaupungin hankkeiden tukipalveluista, monikulttuurisesta työstä, viestinnästä ja tapahtumatuotannon koordinoinnista.

Henkilöstöpäällikön virkaan Heli siirtyi Lapin kauppakamarista, jossa hän toimi Kemi-Tornion alueen asiamiehenä. Aluetta kutsutaan ns. Teolliseksi Lapiksi, jonka yritykset ovat isoja kansainvälisiä konserneja tai toimivat pk-sektorilla hyvinkin kansainvälisesti.

Julkisella sektorilla maakuntatasolla Heli on toiminut myös Lapin liitossa Sote Savotta-hankkeessa prosessivastaavana, yritykset ja innovaatiot. Loppuraporttiin hän toi viitekehyksen innovaatioalustasta ja yhteiskehittämisestä, jota voitaisiin hyödyntää Lapissa sidosryhmien luodessa uusia innovatiivisia palveluja ja tuotteita. Hän on tehnyt myös tiivistä yhteistyötä esimerkiksi TEM:n, STM:n ja Sitran kanssa.

Kemin kaupungilla Heli on toiminut henkilöstösuunnittelijan virassa ja henkilöstöpäällikön sijaisena. Henkilöstösuunnittelijan tehtäviin on kuulunut henkilöstösuunnittelu, henkilöstöraportointi, palvelussuhdeasiat, henkilöstökoulutuksiin liittyvät suunnittelu-, kehittämis-, ja valmistelutehtävät sekä osallistuminen neuvottelutoimintaan.

- Yhtenä isona osana tehtäviäni oli osaamisen kehittäminen. Vastuullani oli osaamisen kehittämisen toimintamalli ja koulutussuunnitelman valmistelu peilaten toimintaympäristön muutoksia ja henkilöstöjohtamisen kehitystrendejä, jotta henkilökunnan osaaminen vastaa tulevaisuuden muuttuneita tarpeita  eri toimialoilla sekä henkilökunta säilyttää työmarkkinakelpoisuuden muuttuvissa työelämän, työtehtävien ja toimintaympäristön olosuhteissa. 

- Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että työhyvinvointia ja tuottavuutta voidaan kehittää pitkäjänteisesti kiinnittämällä huomiota laajemmin kulttuuriin, johtamiseen, työn merkitykseen sekä eri työntekijäryhmien tarpeisiin ja elämäntilanteisiin koko työuran elinkaaren kaikissa vaiheissa. Pidentyvät työurat ja digitalisaatio vaativat organisaatiolta jatkuvaa oppimista ja koulutusohjelmia, jotka tukevat työntekijää uuden edessä työelämän muutoksissa. Työelämän ja työelämän laadun kehittäminen ei ole Formula-kisa, mutta kyllä me maaliin päästään. Yhteistyöllä ja yhdessä kehittämällä sekä avoimesti ja aidosti keskustelemalla.