EN | RU | FI

Pudasjärvi - Järjen äärellä -kampanjan kolmannessa vaiheessa nostettiin esille kylät

Nainen kameran kanssa Syötteen talvimaisemassa

Elä ihmeessä – Nyt valitaan Pudasjärven suosituin kylä, oli kolmevaiheisen kampanjan viimeinen vaihe. Ääni annettiinkin kylille, jotka kertoivat omat aidot ja mielenkiintoiset tarinansa.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Järjen äärellä –kampanja syntyi, kun Pudasjärven Kehitys Oy ja Syötteen matkailuyhdistys halusivat kehittää aluemarkkinointia ja saada yhteistyöstä synergiaetuja. Kehitysyhtiön käyttämänä viestintätoimistona ja myös matkailuyhdistyksen yhteistyökumppanina kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa oli Juhani Parhiala nykyisestä NTRNZ Media Oy:stä.

Pudasjärven kaupunki lähti innolla mukaan yhteiseen some-kampanjaan, jonka avulla haluttiin lisätä tunnettuutta sekä näkyvyyttä ja tuoda uudella tavalla esille kaupungin monipuolisia mahdollisuuksia niin matkailijoille, yrityksille kuin uusille asukkaillekin.

Järjen äärellä -kampanjassa nostettiin esiin pudasjärveläisiä erilaisia ihmisiä omine tarinoineen. Videoesittelyjä ei käsikirjoitettu tai ohjailtu, vaan ihmiset saivat kertoa vapaasti, miksi asuvat Pudasjärvellä ja millaiseksi kokevat oman elämänsä tai yrittäjyytensä täällä. Tarinoista välittyi yksilöllisten kokemusten ja kertomusten kautta lämpimästi ja aidolla tavalla se, että Pudasjärvellä heillä on mahdollisuus elää ihan omannäköistä elämää ja toteuttaa itseään eri tavoin. Lähtökohtana oli, että ihmiset tekevät elämässään valintoja, jotka voivat olla toisten mielestä järjen vastaisia ja hieman hullujakin. Lopputulos on kuitenkin jotain kaunista ja merkityksellistä juuri sille valinnan tehneelle yksilölle. Tarinoista huokui se, että oravanpyörästä pois haluava yksilö toivoo asuinympäristöltään, tai ympäristöltä missä oleilee, suvaitsevaisuutta, työtä sekä mahdollisuuksia ja hyvää aktiivista elämää. Tätä he olivat löytäneet Pudasjärveltä.

Kampanja otettiin somessa hyvin vastaan, joten Pudasjärven kaupunki ja Pudasjärven Kehitys Oy päättivät toteuttaa yhdessä myös jatkokauden, joka sai nimen Elä ihmeessä! Se haluttiin somen lisäksi viedä televisioon MTV3:n kautta, koska valitsevassa Koronatilanteessa oltiin peruttu monta tapahtumaa, jotka olisivat tuoneet näkyvyyttä kaupungille. Lähdettiin hakemaan vaihtoehtoisesti valtakunnallista näkyvyyttä sekä toisaalta käytettiin hyväksi tilanteesta johtuvaa ihmisten mielenkiintoa maaseutumaisia kaupunkeja kohtaan.

Järjen äärellä kampanjalukuja kahden tuotantokauden osalta

Kampanjassa julkaisukanavia ovat Facebook, Instagram sekä YouTube ja Järjen äärellä-sivusto. Tavoitettujen henkilöiden isoimmat ikäjakaumat olivat 35–44 -vuotiaat (28 %) ja 25–34 -vuotiaat (23 %). Naisia ja miehiä on tavoitettu tasapuolisesti (51-4 9%).  Videoilla on ollut reilut yli 873 000 näyttökertaa. Syksyyn 2020 mennessä sivustolla on ollut 14 828 kävijää.

Elä ihmeessä – Nyt valitaan Pudasjärven suosituin kylä

Elä ihmeessä! -kampanjassa valokeilaan pääsivät Pudasjärven kylät ja niissä tuotiin esille kylien omalaatuista elämää ja toisaalta ihan tavallista elämää. Kuntamarkkinointikampanjasta tehtiin ensimmäistä kertaa vahvasti yhteisöllinen ja kuntalaisia osallistava, sillä materiaalin verkkosivustolle tuottivat kyläyhdistykset.

Yhteisöllinen kampanja oli myös viestintätoimistolle ensimmäinen laatuaan ja kaikille oli yllätys, mitä materiaalia kampanjassa lopulta syntyy. Kampanjaan sisältyi myös suosikkikylän äänestys ja äänestäjien kesken toteutettava mysteerimatkan arvonta. 

- Kuntalaisille Pudasjärven ihmeet ovat arkipäivää, mutta ulkopuoliset eivät vielä tiedä niistä. Halusimme tehdä Pudasjärveä kaikille tutummaksi ja samalla vetovoimaisemmaksi, toteaa toimitusjohtaja Sari Turtiainen, Pudasjärven Kehitys Oy.

- Meidän kylät ovat hyvin eloisia ja yhteisöllisiä, kuitenkin hyvin erilaisia, asuinpaikkoja. Koronatilanne on aiheuttanut sen, että ihmiset hakevat asumisen väljyyttä, etätöitä on opeteltu ja opittu tekemään, vaikka sitten mökeiltä. Kiinnostus maaseutumaisia kaupunkeja lähellä kasvukeskuksia on ollut nouseva ilmiö. Ilokseni huomasin viime viikolla, että sosiaalisen median kanavissa henkilöt kyselivät pohjoispuolen kylistämme sekä mihin kannattaa ottaa yhteyttä, kun oli kiinnostusta muuttaa Pudasjärvelle, kertoo henkilöstöpäällikkö Heli Huhtamäki Pudasjärven kaupungilta.

Aitous ja mielenkiintoiset tarinat vetoavat kuulijaan

Kampanjan onnistumisessa isossa roolissa olivat kylien aidot ja mielenkiintoiset tarinat, se mitä yhteisö itse kertoo. Sivustolla pääsemme tutustumaan 13 kylän elämään ja ne kyllä heräävät lukijalle elämään ihan eri tavalla kuin ennen kampanjaa.

- Tällaisen osallistavan kampanjan tuottaminen on meille tekijöille äärimmäisen palkitsevaa. Lopputuloksen suurin kiitos kuuluu sisältöjen tuottajille, itse kuntalaisille. Me teimme vain alustan, jossa heidän äänensä kuuluu, Juhani Parhiala NTRNZ media kertoo.  

Kampanjassa käytettiin välineinä sosiaalisen median kanavista Facebookia ja Instagrammia sekä videomainos pyöri MTV:lla Oulun alueella ja mtv.fi palvelussa. Kampanjatavoitteet ylitettiin kaikissa kanavissa reippaasti.  

Heinä-elokuussa MTV3-kanavalla pyöri ns. teaser-kampanja – Tulossa syksyllä tyyppisesti.

MTV3-kanavan kampanja suoritti loistavasti; kampanjan tavoite kohderyhmässä 25-54v Uudellamaalla ja Oulussa oli 515 300 kontaktia ja se tavoitti 563 700 kontaktia. 

Yli mentiin siis 48 400 kontaktilla. Kampanja tavoitti ko. kohderyhmän 2,4 kertaisesti (trp eli kohderyhmän peittosumma oli 249,1 kun tavoite oli trp 230,1.). MTV-palvelussa pyöri MTV Video Premium spotti. Kampanja tavoitti Uudenmaan alueella 190 921 impressiota, kun tavoite oli 190 826.  Yksi impressio tapahtuu, kun yksi käyttäjä näkee mainoksen tai verkkosivuston netissä.

Lokakuussa MTV3-kanavan puolella virallinen kampanja suoritti hyvin ja kampanjan kontaktitavoite ylitettiin. Kohderyhmätavoite 25-54 vuotiaissa oli 167 500 kontaktia ja se tavoitti 176 200 kontaktia. Yli mentiin siis 8700 kontaktilla. Mtv.fi-palvelussa kampanja saavutti myös tavoitteensa: tavoite oli 571 874 kontaktia ja tavoitettiin kaikkiaan 571 959 kontaktia.

Facebookissa maksetun kampanjan tavoittavuusluku oli huikea 172 992 henkilöä. Lisäksi näkyvyyttä saatiin runsaasti myös kaupungin Facebook-sivustolla sekä eri Instagram kanavissa. Myös kylät jakoivat omissa kanavissaan kiitettävästi kampanjamateriaalia.

Kampanjan aikana saimme runsaasti positiivista palautetta eri kunnilta ja kaupungeilta erilaisesta tyylistämme tehdä kuntamarkkinointia. Positiivinen palaute antoikin uskoa työryhmällemme, että olemme oikealla tiellä.

Työryhmän mielestä kampanja oli myös oppimisprojekti. Kuntamarkkinointia ei ole näin osallistavalla ja aidolla tavalla juurikaan Suomessa aiemmin tehty. Mitä sitten tulevaisuus tuokaan tullessaan, on vielä arvoitus.

Suosituin kylä -äänestys ja mysteerimatkan voittaja

Äänestykseen osallistui 2564 yksilöityä äänestäjää, joka ylitti kaikkien meidän ajatukset. Kaikki kylät saivat ääniä, kolmen kärki erottui kuitenkin selvästi. Voittajaäänestys oli tiukka. Parin kymmenen äänen erolla voiton vei Syötekylä. Syötekylä sai 355 ääntä (13,84 % äänistä), kertoo Minna Hirvonen Pudasjärven kaupungilta.

Syötekylä kuuli voitostaan ja palkinnostaan etänä pidetyssä Kyläneuvostossa keskiviikkoiltana 11.11.2020. Voittajakylä sai 150 € lahjakortin pudasjärvisiin liikkeisiin, diplomin sekä paljon mainetta ja kunniaa.

Mysteerimatkan voitti Jukka Panumalta. Hänet on tavoitettu ja hän käyttää palkintomatkansa Panumalle vielä tämä talven aikana. Jukka oli kovin ilahtunut voitosta, hän ei ole kuulemma koskaan aiemmin voittanut mitään. Saamme Jukan kuulumiset Mysteerimatkalta myöhemmin.  

Lisätietoja

Minna Hirvonen
Palvelusuunnittelija – Markkinointi ja viestintä
Puh. 050 434 2117
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

https://jarjenaarella.fi/ela-ihmeessa/

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland