EN | RU | FI

Iloinen perheretki Helsinkiin

Pudasjärven kaupungin nuorisotoimi järjesti perinteisen perheretken 1.-3.8.2018. Retkellä oli mukana yhteensä yli neljäkymmentä osallistujaa, lapsia, nuoria ja aikuisia. Retkikohde oli tänä vuonna Linnanmäen huvipuisto Helsingissä. Retkikohde valittiin viime kesän ja syksyn aikana kerättyjen toiveiden mukaan. Majoituimme Riihimäelle seurakunnan leirikeskukseen, joka keräsi retkeläisiltä kiitosta hyvistä tiloista ja rannasta.

Päivät olivat pitkiä, mutta se ei hymyjä ja nauruja hyydyttänyt. Linnanmäellä nautittiin vauhdin hurmasta, lämmöstä ja hieman herkuistakin. Suosikkilaitteita verrattiin koko päivä ja ilta. Yksi suosituimmista oli perinteinen puuvuoristorata. Päivän kruunasi virkistävässä vedessä pulikointi.

Paluumatkalla pysähdyimme pariin otteeseen tauoille. Teimme kaksi pidempää pysähdystä, joista ensimmäinen oli Tuurissa kyläkauppaan. Seuraava pidempi pysähdys oli Ylivieskassa Kärkkäisellä. Paluumatkalla kyselimme palautetta osallistujilta. Pyydettiin kertomaan mikä oli hyvää ja mitä voisi kehittää. Lisäksi pystyi kertomaan toiveita retkikohteista. Tässä muutamia otteita palautteista:

”Sopiva porukka.” ”Mukava reissu.” ”Mainio reissu, jäi tosi hyvä fiilis helteestä huolimatta.” ”Oli kivaa!” ”Reissuja Särkänniemeen.” ”Tykkimäki.” ”Kolmen yön reissuja. Päätapahtuman oheen muuta tekemistä/ohjelmaa (muuta kuin shoppailua).” ”Johonkin vesipuistoon ensi kerralla, vaikka pariksi päiväksi jos hyviä ilmoja pitelee.”

Tämän retken mahdollisti omalta osaltaan Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta saatu rahoitus lasten ja nuorten toimintaan. Kaupungin nuorisopalveluiden työntekijät kiittävät kaikkia retkellä mukana olleita ja toivottavat kaikki tervetulleiksi mukaan toimintaan alkaneen kauden aikana!”

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland