EN | RU | FI

Karhupajan nuoret Työ elämään -tapahtumassa

Oulun kaupunginteatterille kokoontui tiistaina 23.1.2018 suuri määrä nuoria Työ elämään -tapahtumaan saamaan tietoa ja opastusta koulutuspaikoista, kesäyrittäjyydestä ja työpaikoista. Nuorilla oli mahdollisuus kysellä mieltä painavista opiskelupaikkaan, työnhakuun ja ammatinvalintaan liittyvistä asioista koulutuspaikkojen, työpaikkojen, Ammattikaista-hankkeen ym. esittelijöiltä sekä monien ammattien edustajilta Ammattikirjaston avulla. Urakahvilassa saatiin henkilökohtaisesti neuvoja ja ohjausta ammatinvalintaan, opintojen suunnitteluun, työhakemuksen laatimiseen ja ulkomailla työskentelyyn. Kesätyötreffipaikassa työnantajat kertoivat kesätyöpaikkaan hakemisen kuvioista. Mielenkiintoiset ja selkeät työnäytökset tarjosivat kiinnostuneille silmillä nähtävän ja käsinkin koettavan kokemuksen siitä mitä tietty koulutus tuo tullessaan työelämässä.

Alle 25-vuotiaiden nuorten, joilla ei ole ammatillista tutkintoa tulee hakea meneillään olevassa yhteishaussa vähintään kahteen koulutuspaikkaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Koulutuksiin, oppisopimuskoulutukseen ja ammatillisen koulutuksen muutoksiin saa tietoja TE-toimistosta ja koulutuksia järjestävistä opiskelupaikoista.

pudasjarvi  Lapland - The North of Finland