Vuoden voimateko -palkintoja pudasjärveläisille toimijoille

28.11.2022

Pudasjärvi on valittu mukaan valtakunnalliseen Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelmaan kaudelle 2022 – 2024. Ohjelman avulla edistetään kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia, itsenäistä suoriutumista ja osallistumista ottamalla käyttöön hyviä toimintatapoja liikuntaneuvonnasta, ryhmäliikunnasta ja ulkoilusta.

Ikäinstituutti kannustaa kuntia nimeämään vuosittain toimijan tai toimijoita, jotka ovat ansiokkaasti vieneet eteenpäin Voimaa Vanhuuteen -ohjelman tavoitteita. Pudasjärvellä palkittavia on useita, ja palkinnot ovat osoitus siitä, että ohjelman toteuttaminen on lähtenyt hyvin käyntiin.

Palkittavat Heleena Talala, Marko Väyrynen, Annika Heikkinen, Helena Koivukangas sekä Arja Panuma ovat osallistuneet Voimaa vanhuuteen -työskentelyyn aktiivisesti ja uutta toimintaa luoden.

He kaikki antoivat ison panoksen Vanhusten viikon ohjelman toteuttamiseen syksyllä 2022. Ikäihmisille oli viikon aikana tarjolla runsaasti monipuolista toimintaa ja tapahtumia. Erityisen huomion sai uutuutena osallistujia lumonnut virtuaalinen luontokävely, jonka kehittivät Arja Panuma ja Marko Väyrynen.

Annika Heikkinen ja Marko Väyrynen ovat käyneet ulkoiluystävä-kouluttajan kurssin ja käynnistäneet ulkoiluystävä-toiminnan Pudasjärvellä.

Helena Koivukangas ja Annika Heikkinen ovat kehittäneet ja lisänneet Siuruan Kylä ry:n ikäihmisille suunnattua toimintaa. Näin koko Siuruan kylä nousee esiin aktiivisuudella sekä elinvoimaisuudella. Pudasjärvellä tehdään voimatekoja, ja olemme ylpeitä siitä! Palkinnot julkistettiin Joulunavauksessa perjantaina 25.11.2022.

Last modified: 28.11.2022

Comments are closed.