Nuorten työllistymissetelin käyttömahdollisuuksia on laajennettu valtioneuvoston asetuksella. Uudistuksen myötä myös yhdistykset ja säätiöt voivat hyödyntää seteliä yritysten ohella. Työsuhteen edellytetty kesto lyheni kuudesta kuukaudesta kolmeen ja tuen myöntämistä edeltävä nuoren työttömyyden kestokriteeri poistettiin kokonaan.
Nuorten työllistymisseteli tuli käyttöön vuoden 2026 alusta. Sen tavoitteena on helpottaa nuorten työllistymistä alentamalla rekrytointikustannuksia. Nyt tehtyjen uudistusten toivotaan lisäävän työllistymissetelin käyttöä ja lisäävän nuorten työllistymismahdollisuuksia.
Työnantaja voi saada avustusta kattamaan puolet nuoren palkasta, enintään kuitenkin 1 500 euroa kuukaudessa.
Hyödynnä työllistämisseteli ajoissa
Nuorten työllistämisseteli on tuki, jonka avulla yritys tai 3. sektorin toimija voi palkata alle 30‑vuotiaan työttömän työnhakijan. Tuen tavoitteena on helpottaa nuorten pääsyä työmarkkinoille ja keventää työnantajan rekrytointikustannuksia. Nuorten työllistämisseteliä voi hyödyntää kuuden kuukauden ajan myös oppisopimuskoulutuksen yhteydessä.
Työsopimus tehdään vähintään kolmeksi kuukaudeksi, jolloin tuki on 50 % palkkakustannuksista ja enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Jos työnantaja haluaa saada työllistämistukea koko kuuden kuukauden ajalle, tulee työsuhteen alkaa viimeistään 1.1.2027. Nuoren työsuhde sovitaan kerralla koko kuuden kuukauden ajalle. Sitä ei voi tehdä ensin kolmeksi kuukaudeksi ja jatkaa sitten toisella kolmen kuukauden sopimuksella. Nuorten työllistämistuki on käytössä vain rajallisen ajan, joten tutustu pian tarkempiin ohjeisiin. Oulun seudun työllisyysalueella tukihakemukset käsitellään BusinessOulussa.
Jos teillä avoinna olevaan työtehtävään ei ole vielä löytynyt sopivaa nuorta, voit ottaa yhteyttä BusinessOulun rekrytointiasiantuntijaan tai Pudasjärven työllisyyspalveluihin.
Lue lisää: Nuorten työllistämisseteli – BusinessOulu