Elokuvaesitys Kurkisalissa

Kirjaston vilkas vuosi kirjojen, elokuvien ja yhteistyön parissa 

Syysiltojen pimetessä on taas aikaa omistautua lukemiselle ja elokuvien katsomiselle. Sen tietävät myös Pudasjärvellä asuvat ahkerat kirjastonkäyttäjät. Asian vahvistavat myös kirjastotilastot, joiden mukaan Pudasjärven kirjaston kokonaislainaus on lähellä valtakunnallista keskiarvoa. Se ei ole itsestäänselvyys nykyään.   

 Pudasjärvi kuuluu elokuvien lainauksen kärkeen  

Pudasjärvellä elokuvien lainaus on erityisen hyvällä tasolla. Meillä on Outi-kirjastokimpan suurin elokuvalainaus suhteutettuna asukaslukuun. Jee! Vihdoinkin päihitimme Utajärven. Myös valtakunnallisesti olemme elokuvien lainauksessa aivan kärkijoukossa.  

Tilanteeseen pääsy on vaatinut pitkäjänteistä työtä elokuvakokoelman parissa. Asiakkaissamme on paljon elokuvaharrastajia, jotka tuntevat aihetta hyvin ja arvostavat monipuolista valikoimaa. Eräskin kertoi katsoneensa kaikki kokoelmamme elokuvat vähintään yhteen kertaan.  

Elokuvien suuri lainausmäärä kertoo myös jostain paljon tilastolukua tärkeämmästä. Pudasjärvellä kulttuuripalveluita ja harrastusmahdollisuuksia on tarjolla vähemmän kuin suurissa kaupungeissa. Siksi kirjaston tarjoamilla palveluilla on täällä erityinen merkitys. Elokuvien lainausmäärät kertovat siitä, että palvelulle on todellista tarvetta. 

Kirjaston yhtenä tehtävänä on tuoda kulttuuria kuntalaisten ulottuville. Pienillä resursseilla voidaan saada aikaan merkittävää hyötyä. Elokuvakokoelma, tapahtumat, elokuvanäytökset ja kirjaston tarjoama suoratoistopalvelu tarjoavat asiakkaillemme mahdollisuuden maksuttomiin elämyksiin. 

Kirja vai elokuva? Tule mukaan suositulle kurssille  

Kirjasto järjestää tänäkin vuonna yhdessä Kansalaisopiston kanssa supersuosittua Kirja vai elokuva -kurssia. Kyseessä on maksuton, vapaamuotoinen lukupiiri ja elokuvankatseluilta Kurkisalissa. Syys- ja kevätkaudella luetaan neljä kirjaa ja katsotaan niihin perustuvat elokuvat. Näytösten jälkeen keskustellaan yhdessä kirjasta ja elokuvasta. Mukaan voi tulla, vaikka kirjaa ei olisi ehtinyt lukea, eikä koko kauteen tarvitse sitoutua. Osallistua voi juuri silloin, kun itselle sopii.  

Yhteistyöllä saatiin aikaan enemmän   

Viimeinen vuosi on ollut elokuvien ja yhteistyön juhlaa. Olemme järjestäneet yhteistyökumppaneiden kanssa tapahtumia, joihin useimpiin liittyivät elokuvat.  

Täytyi käyttää mielikuvitusta ja venyttää olemassa olevia resursseja, jotta saimme tapahtumat toteutettua arkityömme ohessa. Kirjailijavierailut jäivät tällä kertaa ohjelmasta pois, niiden järjestämiseen toivotaan mahdollisuutta ja resursseja tulevina vuosina. Vuosi oli raskas, mutta palkitseva. Päiväkodit ja koulut lähtivät suurella innolla mukaan kaikkiin tapahtumiimme, mistä heille suurkiitos.   

Elokuvia, näyttelyitä ja elämyksiä kaikenikäisille  

Viime vuoden puolella joulukuussa lasten tapahtumana oli Babar. Oulun lasten ja nuorten elokuvafestivaalilta saimme Babar-näyttelyn, jonka ympärille järjestettiin lyhytelokuvapäivä. Lapsille oli lyhytelokuvia sekä Babar-animaatioita ja illalla aikuisille suunnattu lyhytelokuvanäytös. Tapahtuma keräsi yhteensä 105 osallistujaa. 

Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkivuosi näkyi kirjastolla pitkäjänteistä työtä vaativina tapahtumina, jotka toteutettiin yhteistyössä kaupungin toimijoiden kanssa. Outi-kirjastot toteuttivat kukin lukemisen edistämistapahtuman eli Reissurepun. Tammi-huhtikuun aikana Pudasjärven 3.–4.-luokan oppilaat lukivat Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjasta kirjan ja pääsivät palkinnoksi Kurkisaliin katsomaan kirjasarjasta tehdyn elokuvan. Kansalaisopisto järjesti huikean livemusiikkituokion elokuvamusiikista sellolla ja pianolla näytöksen alussa.   

Kulttuuripalveluiden kanssa järjestettiin julistetyöpajoja nuokkarilla, joissa koululaiset saivat ideoida ja piirtää uuden Henkka & Kivimutka -elokuvan julisteita. Töistä toteutettiin julistenäyttely kirjaston näyttelyseinälle ja parhaat julisteet palkittiin arvovaltaisen raadin toimesta. Työt olivat värikkäitä ja idearikkaita – ihan elokuva-ainesta. Tapahtuma tavoitti yhteensä 126 osallistujaa. 

Toinen Oulu 2026 -tapahtuma, Tove-päivä, toteutettiin yhteistyössä Kulttuuripalveluiden kanssa. Päivällä lapsille oli muumitapahtuma, jossa katsottiin muumianimaatioita ja askarreltiin. Illalla oli Kirja vai elokuva -tapahtuma Kesäkirjan parissa. Tove-päivään osallistui 165 henkeä. 

Toukokuussa järjestimme Kulttuuripalveluiden ja Oulun lasten- ja nuortenelokuvafestivaalin kanssa sarjan elokuvanäytöksiä Kurkisalissa, jotka tavoittivat yli 600 katsojaa. Päiväkoti-ikäiset, eskarit ja ekaluokkalaiset pääsivät katsomaan lyhytelokuvafestivaalien satoa. 2.–6.-luokkien oppilaille näytettiin vauhdikas Sing-animaatio, 7.–8.-luokat ja OSAOn opiskelijat katsoivat klassikkoelokuvan Paluu tulevaisuuteen ja 9.-luokkalaiset sekä lukiolaiset koskettavan Poppy-elokuvan.   

Harvoin on ollut niin hienoja hetkiä elokuvissa. Pienten näytöksissä taputettiin ja laulettiin mukana! Aplodeista ei meinannut tulla loppua muissakaan näytöksissä – myös isommat oppilaat pitivät elokuvista.   

Lisäksi järjestettiin pari muutakin elokuvanäytöstä yhteistyössä Pudasjärven Nuorisopalvelujen ja Kulttuuripalvelujen kanssa. 

Vinkkejä elokuvien ystävälle  

Elokuvista vielä sen verran, että kirjaston kokoelmiin tulee säännöllisesti uusia DVD- ja Blu-ray-elokuvia. Lehtivalikoimaan kuuluu Filmihullu-lehti. Lisäksi kirjastokortilla ja PIN-koodilla pääsee katsomaan elokuvia Cineast-suoratoistopalvelussa. Se sisältää elokuvia lapsille, nuorille ja aikuisille, ja uusia elokuvia tulee viikoittain. Kannattaa tutustua myös Outi-kirjastojen laajaan valikoimaan kirjastolla tai verkossa.   

Tervetuloa Pudasjärven kirjastolle!