Kyläkierroksemme neljäs etappi sijoittui Kuren kylälle. Saavuimme kylätalolle yhtä aikaa Kuren maa- ja kotitalousnaisten Marjan ja metsästysseuran Kaukon kanssa. Heti ensimmäiseksi he ohjasivat meidät keittiön puolelle. Todella lämmin ilma hyökyi vastaan sisään astuessamme.
Siellä emännät paistelivat munkkeja puuhellalla, yksi sokeroi jo paistettuja munkkeja ja olipa joku ehtinyt kahvitkin keittämään. Osa porukasta valmisteli takahuoneessa hirvikeiton lihoja, osa valmisteli muita päivän antimia. Metsästysseuran miehiä oli paikalla omia hommiaan tekemässä.
Siinä sitä oli tekemisen meininkiä ja ilon pitoa. Itsellemmekin tuli niin iloinen mieli tätä touhukasta väkeä katsellessa.
Kuren kylillä
Lähdimme kylärundille. Pitkän ja kapean, jokea seurailevan kylän raitti on todellista maalaismaisemaa. Kyllä osasikin kesä antaa parastaan pilvipoutaisena päivänä. Ajelimme kalastuskunnan laavulle odottamaan varta vasten sovittua tukilla laskua. Ja olihan se komeaa! Ylitalon Pauli kertoi harrastaneensa tukilla laskua yli 50 vuotta, joten ei se ihmekään. Hänelle olisi ollut tarjolla kyyti kotiin parin kilometrin päähän, mutta mies halusi kävellä, että lämpenee. Sen verran viileää oli ollut veden päällä.
Seuraavaksi kävimme ihmettelemässä harvinaista yksityisten ylläpitämää kapulalossia. Kauko souti joen toiselle puolelle hakemaan lossin, että tuloillaan olevat Iijokisoudun osanottajat pääsisivät sitä testaamaan heti rantaan saavuttuaan.
Paluumatkalla pysähdyimme Kellolammen kumpuilevassa perinnemaisemassa ottamaan muutamia kuvia. Maanviljelijä oli saapunut traktorillaan pellolle lähes pitäjän toiselta puolelta tekemään heinää karjalleen. On hienoa nähdä miten maaseudulla yhteistyö toimii ja että työtä löytyy.
Tulomatkalla pysähdyimme vielä kuvaamaan vierailun emännän ja isännän pelloilla makoilevia poroja. Pienet vasat nukkuivat sikiunta ihan kellallaan. Aukealla, vasta niitetyllä pellolla tuuli kävi sopivasti, eikä itikoita ollut nimeksikään. Mikäpä siinä oli päiväunia ottaessa.
Siitä pyörähdimme vierailun emännän ja isännän kotiin ihailemaan jokimaisemaa. Ilmakuvat kotitilasta kesällä ja talvella saivat vierailijan ihon suorastaan kananlihalle. Mikä maisema! Samoin olohuoneesta aukeava jokinäkymä. Jos sellainen näkymä olisi meillä kaikilla, niin hyvinvointi kasvaisi huomattavasti joka pirtissä. Ja taas oli iho kananlihalla.
Hirvisoppaa ja muita herkkuja
Palattuamme takaisin kylätalolle kävimme vielä katsomassa yläkerran majoitushuoneita. Kuusi valmista petiä odotti yöpyjiä. Alakerrassa meitä odotti lähiruoka parhaasta päästä: tarjolla oli hirvenlihakeittoa, rieskaa ja kotikaljaa. Jälkkäriksi nautimme samettisen sileää mustaviinimarjasoppaa vaniljakermavaahdolla. Semmoista evästä mitä ennen mummolassa syötiin – rakkaudella tehtyä.
Päivän aikana ehdimme juttelemaan toimijoiden kanssa monenlaista. Kuulimme kylätalon historiaa ja tarinoita kyliltä. Vuosien varrelta tutuksi tulleiden nimien kotipaikkoja vilahteli automatkan varrella. Vapaaehtoistoimijoissa oli siviiliammatiltaan monenkirjavaa joukkoa. Monen eri alan ammattilaisia, jotka ovat edelleen työelämässä tai aktiivisina eläkeläisinä. Helmenä joukossa 90-vuotias iloinen rouva.
Joku muisteli takavuosia, että ei se aina niin herkkua ollut lähteä kylätalolle keittoa keittämään, kun kotona oli elukat hoidettavana ja lapset olivat pieniä. Siihen kun sattui vielä peltohommat tai säilöntäaika olemaan, niin hankalaa oli. Siinä sai taiten olla, mutta niin sitä aina vaan on luovittu ja jotenkin onnistuttu. Nuoremmalla polvella on vielä opeteltavaa, että hekin ruuhkavuosiensa keskellä nostaisivat arvoissaan yhteisöllisyyden kärkisijoille. Yhteisen hyvän tekeminen vie koko kylää eteenpäin, ja jos itselle tuleekin jossain kohti avun tarve, niin kyllä porukka tulee siinä kohti vastaan ja hädän tullen löytyy apua myös itselle.
Siinä oli jo hälinää ja hyörinää, kun porukka valmistautui viemään munkkikahveja kapulalossille rantautuville soutajille ja melojille. Porukka oli myös tulossa kylätalolle syömään ja yöpymään.
Lähtiessä meiltä vielä kysyttiin, että ”No kesken kaikenko te nyt ootta lähössä? Sauna ois kohta valamis.”
Koulusta kylätaloksi
Kylätalo on rakennettu vuonna 1947. Koulun pito on lopetettu jo 60-luvulla ja kyläseura osti rakennuksen sittemmin 64 000 markalla omakseen. Osa talosta on maksettu talon ympärillä olevan puuston myyntirahoilla, osa yhdistyksen omin varoin ja loput lainasi joku kyläläisistä.
Maa- ja kotitalousnaiset ja metsästysseura pitävät kylätaloa yllä yhteistuumin. Talossa tehdyt remontit on osattu tehdä niin, että talon alkuperäinen henki on säilynyt. Kolmikerroksisen talon uunit, leivinuuni ja puuhella ovat edelleen käytössä. Ulkorakennuksessa on ulkohuussi kuuden vierekkäin istuttavan rivihuussin muodossa, mikä alkaa olla nykyään jo aika harvinainen näky.
Kuren kylätalon toiminta on erinomainen osoitus kylän yhteishengestä, omavaraistaloudesta, perinteiden kunnioittamisesta ja omaehtoisesta varautumisesta.
Lisää kuvia kaupungin Flickrissä
Last modified: 2.7.2025
