Herättyäni kurkkasin varovasti ikkunaverhon takaa ulos, toinen jalka vielä sängyllä, toinen kylmällä lattialla. Harmaalta näytti, märältäkin. Olin lähdössä Iinattijärvelle kyläpäivän viettoon, eikä sää näyttänyt tänä aamuna kauneimpia kasvojaan.
Kaupungin virallinen kyläluuta oli viettämässä kesälomansa toista puolikasta. Niinpä hain Karhukunnaalta firman auton ja ajelin sillä aivan yksikseni kohden Pudasjärven itäistä reunaa. Pyyhkimet pyyhkivät tuulilasia väliin kiivaammin, väliin laiskemmin. Ajelin kärsivällisesti alinopeutta kahden auton mittaisen jonon jatkeena, sillä mikäpä kiire tässä olisi.
Parin risteyksen jälkeen olinkin jo Pohjoispuolentiellä. Olin lähtiessäni naputellut kännykkänavigaattoriin saamani osoitteen, vaikka taatusti hyvin tiesin, minne minun piti ajamani. Niinpä hieman ihmettelinkin, kun entisen koulun kohdalla Gunillaksi ristimäni naisääni käski minun ajelevan vielä reilun kilometrin eteenpäin. Mikäpä siinä, käväistään vilkaisemassa, kun kerran vauhtiin olin päässyt. Iinattijärven aina ihanien rantamaisemien lisäksi en havainnut siellä mitään muuta mielenkiintoista, joten käänsin keulan takaisin kohden koulua.
Pihalle kaartaessani saatoin todeta, että paikalle oli kertynyt jo jonkin verran autoja. Niiden kuljettajat ja matkustajat olivat pääosin tainneet jo siirtyä vavat tanassa veneillään Iinattijärven aalloille. Muutamia ihmisiä näytti hyörivän myös koulun pääoven eteen pystytettyjen katosten äärellä. Pyöräytin parkkiin, otin kamerareppuni peräpenkiltä ja liityin joukon jatkoksi.
20. Iinattijärven kyläpäivä
Aurinkoisista ilmeistä ja hurtista, mutta hyväntahtoisesta huumorista päätellen kosteahko keli ei näyttänyt häiritsevän ainakaan päivän järjestelyihin osallistuvaa kyläseura-aktiivien pontevaa joukkoa. Heidän lämmitellessään muurikkapannujaan ilmoittauduin ensimmäisten lättyjen koemaistajaksi. Tuo ilo minulle sitten suotiinkin, mutta sitä ennen sain kunnian tutustua päivän ehtoisaan isäntään, kyläpäällikkö Kalervo Lassilaan.
Kalervo esitteli minulle kylätalon virkaa toimittavan entisen koulun historiaa. Hän kertoi silloisen Pudasjärven kunnan myyneen toimintansa päättäneen koulun kiinteistön kyläseuralle varsin nimelliseen kauppahintaan joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kalervo muisteli kauppahinnan olleen kokonaisen euron. Kiinteistön lämmitys- ja hoitokulujen yllätettyä kyläyhdistyksen pahanpäiväisesti päätti yhdistys luopua siitä myyden kiinteistön yksityiselle yritykselle. Yritys vuokraa rakennuksen osia monenlaiseen tarpeeseen, ja Iinattijärven kyläseura toimii omien tarpeittensa mukaisesti vuokralaisena. Järjestely vaikuttaa toimivalta ja tyydyttänee kaikkia osapuolia.
Tämänkertainen tapahtuma oli oikeastaan juhlatapahtuma, sillä se oli tasan 20. Iinattijärven kyläpäivä. Aiemmin kyläpäivä on ollut tapana järjestää heinäkuussa kylän väkimäärän ollessa lomien ansiosta suurimmillaan, mutta sittemmin tapahtuman yhteydessä on tullut tavaksi juhlistaa myös muikkukauden avajaisia. Koska muikunpyynti vaatii kuitenkin hieman viileämpiä vesiä, on tapahtumapäivä siirtynyt nykyiselle sijalleen elokuun puolenvälin tienoille.
Kello oli tässä vaiheessa sen verran, että onkikilpailun ensimmäiset osallistujat olivat asettuneet paikoillensa koulun rantaan – ensin aikuiset, sitten lapset. Rantaan mennessäni lunastin lupaukseni ja koemaistoin sekä tavallisen että gluteenittoman lätyn. Molempien päälle sommittelin miehekkään läjäyksen mansikkahilloa. Hämmästyksekseni gluteenittomassa letussa oli todella mainio suutuntuma. Maku molemmissa oli suorastaan erinomainen, vaikka pientä säätöä taikinoiden koostumukseen pitikin kuulemma jälkikäteen tehdä. Mikäpä heillä oli säädellessä, kun tietotaitoa riitti niin kokemuksen kuin ammatinkin puolesta.
Onkikilpailu
Hentoinen sade tuntui iholla, muttei kastellut. Sääennusteet olivat uhkailleet romakammallakin vedentulolla, mutta kaikeksi onneksi sade pysyi lempeänä tai peräti olemattomana koko tapahtuman ajan. Rantaan päästyäni tapasin siellä heti tuttuja kotikyläni Siuruan suunnalta uittamassa siimojaan Iinattijärven tyvenessä. Vielä tässä vaiheessa kilpailua heidän saaliinsa paino vaikutti vaatimattomalta, vaikka seassa näytti olevan yksi lahnakin. Mutta kilpailuaikaa oli vielä jäljellä.
Paikalle oli uskaltautunut sääennusteita uhmaten reilun puolenkymmentä isompaa onkijaa ja kourallinen pienempiä. Kiertelin rantaa valokuvaillen paitsi onkijoita myös kauempana rauhalliseen tahtiin eteneviä uisteluveneitä. Yritin mahdollisuuksien mukaan vilkaista jokaisen onkijan saalispussiin, joista paljastui jo hieman jykevämpiäkin kaloja, lähinnä lahnoja. Jouduinpa osallistumaan yhtenä monista erään vonkaleen päiviltä päästöönkin, kun mokoma osoittautui yllättävän sitkeäksi. Väistämättömän oli lopulta pakko tapahtua ja lahna-rievun luovuttava hengestään ylivoiman edessä.
Tuomariaitiona toimivan grillikatoksen alle oli viritelty makkaranpaistopiste, jonka ensimmäiset kappaleet alkoivat jo kummasti tummua ja ratkeilla. Niiden ihanaisen tuoksun houkuttelemana päätin tässä vaiheessa, ennen onkikilpailun punnitusvaiheen alkamista, maistella yhden. Tunnin takaiset lätyt painoivat vielä tuntuvasti pötsissäni, mutta kun makkaranhimo kerran iskee, niin silloin ajatusten painopiste laskee nopeasti päästä vatsan seutuville. Kypsimmän ja näin ollen herkullisimman näköinen yksilö katosi sinappitujauksen kera kohden ääntäni alle aikayksikön.
Aikuisten sarjassa koho kohoili kiivaimmin Teija Kenttälällä, joka riipoi järvestä kalaa 1500 grammaa. Hän sai myös onkikisan suurimman kalan, 916 gramman painoisen lahnan. Nuorten sarjan voitti Hilda Hietajärvi tuloksella 237 grammaa, lasten sarjan Kalle Hietajärvi tuloksella 60 grammaa.
Muikkuja mahan täydeltä
Kalervo apujoukkoineen viritteli etupihalle saappaanheittopisteen. Järjestäjät testasivat suoritus- ja mittausvälineet sekä kenttäolosuhteet tuloskelpoisin kisasuorittein. Samaan aikaan viereisen muikunmyyntikatoksen alta alkoi nousemaan sankka höyry.
Kuulemani mukaan pääosa kyläpäivien kävijöistä saapuu tavallisesti paikalle puolen päivän maissa, jolloin alkaa vain pari päivää aiemmin Iinattijärvestä nostetun ja nyt paistetun muikun myynti. Itsekin olin varautunut käteisellä rahalla ja asetuin jonontapaiseen keittimen viereen. Tunnelma oli ajoittain kuin turkkilaisessa saunassa höyryn noustessa keittimestä paksuna pilvenä ja leviten ympäriinsä kojun pressukattoon osuessaan. Viimein sain ojennettua rahani kasöörille ja aivan hetken kuluttua sain sille todellista vastinetta: rove oli aivan kukkurallaan pientä ja taivaallisen herkullista, rapsahtelevaa ja keskimäärin sopivan suolaista pikkukalaa, jota taisin lappaa suuhuni henkeä välillä vetämättä. Loppua kohden tahti väistämättä rauhoittui, sillä vatsani täyttyi uhkaavasti. Viimeinenkin sintti sujahti silti lopulta alas, joskin pienen pieninä suupaloina. Kyläseuran tarjoama mehu helpotti kummasti kurkkua raastavaa janoa.
Uistelukilpailu
Normaalisti päivän vetouistelukilpailuun on osallistunut yli 20 venekuntaa, tällä kertaa osallistujia oli ilmoittautunut ainoastaan 12. Ilmeisesti suttuiseksi povattu sää oli säikäyttänyt puolet pois, joka ainakin näin maallikon päässä tuntuu hieman hassulta – ollaanhan lajissa kuitenkin varsin tiiviisti tekemisissä veden kanssa.
Nuo yksitoista kisaan lähtenyttä urhoollista venekuntaa olivat nyt kuitenkin saapumassa kohden rantaa, sillä kilpailuaika oli päättymäisillään. Petäjäsaaren molemmilta puolin lähestyviä veneitä tarkkaillessani huomasin yhtäkkiä epämääräistä liikehdintää vasemmassa silmäkulmassani. Vilkaisin ja hätkähdin: iso lintu oli tulossa suoraan minua kohden. Ehdin kuin ehdinkin siinä sekunnin murto-osassa ottamaan lyhyen kuvasarjan siivekkäästä päällekarkaajasta, jonka tunnistin metsähanheksi. Kaveri huomasi pian erehdyksensä, äännähti hätäisesti ja käänsi räpiköiden suuntaansa kohden järven länsipäätyä.
Vene toisensa perään karahti rantaan, kunnes viimeinenkin kalamies ja -nainen kapusi rannalle saalispussinsa kanssa. Nyt saaliin joukosta löytyi pikkukalan ja lahnan lisäksi myös haukia, taisipa joukossa olla joku kuhakin. Kolmen tomeran naisen muodostama toimitsijaryhmä kirjasi tarkasti ylös saaliin kokonaispainon sekä suurimman kalan.
Eniten kalaa pyyti tiimi nimeltään Santran poppoo, joka kiskoi eväkkäitä järvestä 4377 gramman edestä. Samainen seurue sai myös uistelukisan suurimman vonkaleen, 1454 grammaa.
Kalastajajoukko siirtyi iloisesti rupatellen ja kokemuksiaan vertaillen nauttimaan myyntikojujen herkuista valmistautuen samalla saappaanheittokisan ylimaallista tekniikkaa ja raakaa voimaa vaativaan koitokseen.
Saappaanheittoa
Kisailijoita kannustamaan saapui myös kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Olga Oinas-Panuma sisarenpoikansa kanssa. Olgan keltainen Pudasjärvi-paita, jota koristi lentävä lautanen, herätti ainakin itsessäni lievää kateutta. Sellainen pitäisi olla kaikilla.
Nuorempien saappaanheittäjien viskottua ensimmäisenä pelivälineensä lähes näkymättömiin alkoi kuuman sarjan edustajisto ryhmittymään suorituspaikan läheisyyteen. Tai näin ainakin päättelin siitä, että tuon nuorehkon aikuisväestön muodostaman joukkion yhteenlaskettu lihasmassa oli silmin nähden huomattava. Tekniikkaa ja taktiikkaa puitiin joukon keskuudessa aivan avoimesti, joten kovin vakavasta mittelöstä ei voinut missään tapauksessa olla kyse.
Heittäjä toisensa perään viskasi tuon ilmanvastukseltaan mahdollisimman epäkelvon suoritusvälineen kohden kentän toista reunaa. Useimmat heitot jäivät hieman vajaiksi ja muutamat kahisuttelivat reunapusikoita. Mutta yksi saapas lennähti lähes takalaittomaksi: Eetu Lukkarin viskaama jalkine saavutti maaperän lopulta 31,92 metrin päässä lankulta. Tuloksella hän pokkasi miesten sarjan ykköspystin.
Naisten sarjan voitti Sanna Lukkari tuloksella 19,49, alle 13-vuotiaiden poikien sarjan Eemeli Ylilehto (11,79 m), alle 13-vuotiaiden tyttöjen sarjan Hilda Hietajärvi (12,27 m) ja 13–16 -vuotiaiden tyttöjen voiton vei Jessika Illikainen (14,04 m).
Kiitokset
Päivän päätteeksi väki kokoontui koulun sisätiloihin. Kyläseuran primus motorin, Reijo Kenttälän puheen jälkeen kaupungin ja osin myös valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi Olga Oinas-Panuma. Hän sai myös kunnian toimia palkintojen jakajana.
Sateiseksi uhatusta säästä ja siitä johtuvasta yleisö- ja osallistujakadosta huolimatta päivä oli kaltaiseni vierailijan silmin katsottuna erittäin onnistunut: tunnelma oli korkealla, hymy herkässä ja muikut maistuvia. Kiitos siitä kuuluu Iinattijärven kyläseuran reippaille aktiiveille, oheistapahtumiin osallistuneille ja kaikille kyläpäivään muuten vain saapuneille. Yhdessä teitte hienon päivän!
Juha Nyman, vara-apusekatyöhenkilö
Last modified: 20.8.2025
