Pudasjärven kaupunki on myynyt metsätilan valtiolle luonnonsuojeluun Syötteeltä

21.10.2025

Pudasjärven kaupungin omistama noin 40 hehtaarin suuruinen Vannekoski (615-408-1-80) -niminen metsätila Syötteen Pärjänjokivarressa on siirtynyt valtion omistukseen luonnonsuojelutarkoitukseen.

– Talvella 2024 yhdessä kaupungin metsähoitopalveluita tuottavan Koillismaan Metsähoitoyhdistys Ry:n kanssa mietittiin vaihtoehtoja kaupungin myyntiin asetettavista metsätiloista. Vannekosken tilaa oli pitkän aikaa pidetty kaupungilla aktiivisten metsätaloustoimien ulkopuolella. MHY:n asiantuntijan avustuksella tilan ominaisuuksia arvioitiin ja päätettiin tiedustella Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kiinnostusta ja mahdollisuuksia saattaa tila suojelukäyttöön. Vaihtoehtoja oli useita ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa arvioitiin suojelutarkoitukseen myynti soveltuvimmaksi ja tarkoituksenmukaisimmaksi vaihtoehdoksi. ELY-keskus teki kohteelle maastotarkastuksen ja arvioi sen soveltuvan hyvin suojeluun. Rahoituksen saatavuuden varmistamisen ja hallinnollisen keskustelun myötä asia eteni poliittiseen päätöksentekoon, toteaa maankäyttöpäällikkö Oskari Jokikokko.

Tila sijoittuu Pärjänjokivarteen ulottuen noin kolmen kilometrin matkalle joen suuntaisesti. Maasto koostuu pääosin 100- ja osin jopa yli 130-vuotiaasta kuusikosta sekä pienialaisista jokivarren soista. Vannekosken tila sivuaa Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa Iso-Syötteen retkeilyaluetta (1985) sekä välillisesti Syötteen kansallispuistoa (2000) vahvistaen osaltaan vanhoista kuusimetsistään tunnettua kansallispuistoa ja sen suojeluarvoja.

– Pärjänjokivarsi ja Vannekosken tila on matkailullisesti merkittävää aluetta Syötteellä. Pärjänjoki on tunnettu virtakalastuspaikka sekä matalan kynnyksen mielekäs vesiretkeilyreitti. Pärjänjoki kuuluu Iijoen vesistöön. Alueen suosituin retkeily- ja maastopyöräreitti, Syötteen kierros, kulkee osin tilan kautta ja sen vieritse. Lähialueella Romekankaalla sijaitsevan Metsähallituksen kävijälaskurin perusteella reitillä kulkee kesäkaudella toukokuusta-lokakuulle noin 25 000 kävijää, toteaa itsekin innokkaasti Syötteellä retkeilevä kaupunkikehitysjohtaja Janne Karhu.

Pudasjärven kaupunginhallitus päätti 27.5.2025 § 193 myydä Vannekosken tilan valtiolle 155 000 euron kauppahinnalla. Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen Ympäristöministeriö antoi suostumuksensa kaupalle ja kauppakirjat allekirjoitettiin elokuun lopulla 2025. Valtio rahoitti Vannekosken hankinnan Metso- ja luonnonsuojeluohjelmaan varatuilla määrärahoilla.

Last modified: 21.10.2025

Comments are closed.