Pudasjärven kaupunki julkaisee maksutta yleishyödyllisten yhdistysten ja yhteisöjen Pudasjärven alueella järjestämiä, kaikille avoimia tapahtumia kalenterissa. Tapahtumasta voi ilmoittaa tällä lomakkeella.
Poliittiset tilaisuudet (esim. vaalitilaisuudet) ovat mahdollisia julkaista vain, jos paikalla on vähintään kolmen puolueen edustajia tai kaupunki on niissä mukana.

Pudasjärveläisen Rauno Tuomaalan taidenäyttely Näkymiä ja näkyjä on esillä Pudasjärven kirjastossa, Hyvän olon keskuksen toisessa kerroksessa 1.–31.7.2026.
Raunolle on tärkeää asettaa vielä kerran esille sitä mitä hän on kokenut ja nähnyt luonnossa kulkiessaan. Suo, puu, kivi tai metsä on pysäyttänyt katseen, jäänyt mielen sopukoihin ja synnyttänyt maalauksen. Öljyvärit on mahdollistaneet luontomaalausten värimaailman rikkauden tallentamisen. Maalaukset on tehty 2000-luvulla.
Uusi aihe Raunon taiteessa on rakennukset. Taulujen rakennukset ovat Raunon isovanhempien lapsuuden maisemista Iin Haminasta. Sairaalassa ollessaan hän otti puuvärit ja tussit käyttöönsä ja näin syntyi valokuvien pohjalta tämä rakennuksia toistava kuvasarja. Myös Iin kirkko, metsät ja omakuva saa paikkansa näyttelyssä. Omakuva Rauno viimeisteli loppuun asti, mutta kokee sen keskeneräiseksi. Näyttelyssä se edustaa taidetta elämänmakuisena prosessina, jossa keskeneräisyys on täydellistä.
Rauno Tuomaala on pudasjärveläinen 1940 syntynyt harrastajamaalari.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn kirjaston aukioloaikoina!