Kaupunginjohtajan ajatuksia alkuvuoteen 2021

18.12.2020

Poikkeuksellinen vuosi 2020 alkaa olla kohta takanapäin. Suomalaiset ovat selvinneet koronapandemiasta hienosti. Ei lienee liioiteltua sanoa, että olemme tällä hetkellä Euroopan turvallisin maa. Meillä on harvan asutuksen, pitkien välimatkojen ja luontaisen sosiaalisen käyttäytymisen kautta tiettyjä etuja selviytyä hengenvaarallisen tartuntataudin uhatessa. Näitä etuja olemme onnistuneet oikein käyttämään sekä tiedostetusti että tiedostamattamme. Olemme kiistatta onnistuneet myös käytännön toimissa ja suurimman riskin kohteena olevien kansalaisten suojelemisessa. Tästä kannattaa olla ylpeä ja jopa hieman paukutella henkseleitäkin, vaikka urakkaa on vielä jäljellä.

Harva meistä enää jaksaa tuoda esiin pandemian mukanaan tuomia mahdollisia hyviä puolia. Sosiaalisten kontaktien tietoinen väheneminen ja niiden määrän pysyväisluonteinen tippuminen alkavat jo tuntua jokaisen mielissä. Vielä kun elämme vuoden pimeintä aikaa. Etätyöskentelyn tuoma muutos arjen rutiineihin tuntui alkuun lähes piristävältä. Mutta ei enää. Nyt sohvan pohjalla kököttäminen kuumottava tietokone sylissä ja loputon Teams-kokousten jono kalenterissa alkavat rasittaa niin mieltä kuin jumiutuvaa tuki- ja liikuntaelimistöäkin. Mieleiset joukkoharrastamiset ovat olleet tauolla, eikä kaverin kanssa ole päästy entiseen malliin arjen huolia ja murheita mielestään möyhentämään. Maski päässä asiointi ja joillekin kokopäiväinen työskentely eivät myöskään ole olleet herkkua. Kaikkein suurimman iskun ovat ottaneet ne, joilla työn ja toimeentulon mahdollisuudet ovat heikentyneet tai kokonaan loppuneet.

Onneksi valoa näkyy jo tunnelin päässä. Rokoteurakan tuleva käynnistyminen antaa mahdollisuuden haaveilla tilanteen helpottumisesta. Matkaa kyllä vielä on, mutta askel on keveämpi, kun tiedämme, että ratkaisu on nurkan takana. Nyt tarvitaan vielä jaksamista ja uskoa siihen, että ennen kaikkea omalla toiminnallamme voimme vaikuttaa tulevan kevään luonteeseen. Nyt kannattaa viettää joulua omassa ydinperhepiirissä ja välttää vierailuja sen ulkopuolelle. Joulupukkikin on turvallisinta kohdata virtuaalisesti etänä tai tervehtiä iloisesti hymyillen ikkunan läpi. Ulkoharrastukset ovat nyt meidän upeassa luonnossa ja ulkoharrastuspaikkojen lumimaailmassa enemmän kuin paikallaan. Mutta nekin siten, että joukkokokoontumisia tulee välttää. Näitä samoja oppeja joudumme noudattamaan vielä ensi vuoden puolella.

Tämän kuitenkin jaksamme, kun muistamme, että emme ole tässäkään tilanteessa yksin. Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus välittää toinen toisistamme ja antaa joulun paras lahja. Käyttäytymällä vastuullisesti ja turvallisesti osoitamme välittämistä ja rakkautta muita ihmisiä kohtaan. Yhdessä me tästäkin selviämme!

Rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta 2021!

Tomi Timonen
kaupunginjohtaja

Last modified: 4.2.2022

Comments are closed.