Puikkarin kesäajan sululle suunnitellut vuosihuollon toimenpiteet, kuten isojen saunojen lauteiden uusinta ja seinien siistiminen, ovat edenneet suunnitelmien mukaan.
Äkillisen ja harmittavan laattavaurion laajuutta on selvitetty ja laatat on purettu seinistä. Korjausarvion yhteydessä tehdyssä katselmuksessa on huomattu laattavaurion lisäksi myös muita välittömästi korjattavia kohtia. Näitä välttämättömiä korjaustoimia on toteutettu heinäkuun aikana ja korjaukset jatkuvat vielä elokuun.
Altaiden ollessa tyhjillään ja kuivat, on päätetty toteuttaa myös kattava kuntotutkimus. Kuntotutkimus tehdään viipymättä. Ensimmäinen mahdollinen ajankohta tutkimuksen toteuttamiselle on syyskuussa, jonka jälkeen Puikkari aukaistaan. Arvio Puikkarin aukeamisesta on syyskuun loppu tai lokakuun alku.
Pahoittelemme laajemmasta sulusta aiheutunutta harmia ja haittaa.
Kuntosali ja asiakaspalvelupiste aukeaa suunnitellusti
Puikkarin kuntosali, kahvio, kokoustila ja asiakaspalvelupiste on avoinna 27.7.–31.8. seuraavasti:
ma 8–16
ti-to 10–18
pe 8–14
la-su suljettu
Kuntosalille kulku on mahdollista kulkulätkällä myös muina ajankohtina. Kuntosalin käyttöoikeuden voi ostaa Puikkarin asiakaspalvelupisteestä hintaan 45 euroa kuukausi. Eläkeläisille, opiskelijoille, työttömille ja varusmiehille on voimassa alennettu kuukausihinta 35 euroa. Myös kertakäyntejä on mahdollista ostaa erikseen.
Tiesithän, että suositulla hyvinvointipassilla pääsee treenaamaan myös kuntosalille. Oman kulkulätkän voi noutaa asiakaspalvelupisteestä sen aukioloaikoina. Lätkän saa käyttöön 10 euron panttimaksua vastaan.
Lisätietoja 27.7. alkaen Puikkarin palvelupisteestä, p. 040 8266440
Last modified: 22.7.2026

