Pudasjärven kaupunki julkaisee maksutta yleishyödyllisten yhdistysten ja yhteisöjen Pudasjärven alueella järjestämiä, kaikille avoimia tapahtumia kalenterissa. Tapahtumasta voi ilmoittaa tällä lomakkeella.
Poliittiset tilaisuudet (esim. vaalitilaisuudet) ovat mahdollisia julkaista vain, jos paikalla on vähintään kolmen puolueen edustajia tai kaupunki on niissä mukana.
Välähdyksiä-taidenäyttely tuo taiteen keskelle tunturiluontoa Välähdyksiä on kuuden taiteilijan yhteisnäyttely, joka järjestetään Iso-Syötteen huipulla, keskellä kauneinta Syötteen kansallispuiston maisemaa. Näyttely sai alkunsa ideasta, jossa Syötteen alueella vaikuttavat taiteilijat tuovat esiin oman näkemyksensä alueen luonnon kauneudesta, ihmisistä ja perinteistä. Teokset ripustetaan gallerian sijaan keskelle luontoa – sinne, mistä myös niiden aiheet ovat saaneet alkunsa. Kuusi taiteilijaa, […]
Elävä Iijoki ry:n melonta- ja soututapahtuma on viisipäiväinen jokiretkeilytapahtuma. Torstaina myös suppailumahdollisuus! Päivät olemme vesillä ja iltaisin on tarjolla kulttuuriohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Tapahtumaan voi osallistua omien aikataulujen mukaan päiväksi tai pariksi tai olla mukana koko viikon! Vuonna 2025 soudamme ja melomme teemalla Tarinoita Iijoella – joen kertomaa. Joella on monta tarinaa, kunhan vain pysähdymme […]
Kirjaston Näyttelyparven heinäkuun näyttely sukeltaa Pudasjärven uittohistoriaan. Juhani Niemitalon suvun miehiä on toiminut uittomiehinä ja hänellä itselläänkin on paljon muistoja uitosta. Hän on aktiivinen harrastajahistorioitsija, joka on kirjoittanut kirjan Kollajanniemen historiasta. Hän viettää kesäisin paljon aikaa paikkakunnalla. Katso aukioloajat kirjaston sivuilta
Taiteilijapari Marko Kaiponen (Toivakka) ja Katja Öhrnberg (Fiskars) ovat työskennelleet kierrätysmuovin parissa viimeiset kaksi vuotta keräten, pesten ja lajitellen niitä. Materiaalista he ovat tehneet kiertotaloudellisia teoksia ja ekoaktiivisia performansseja. Teoksissa on läsnä muovikarille ajon enteitä ja poliittinen arvolataus. Performanssi -valokuvat ovat välähdyksenomaisia, hetkessä tapahtuvia näkyjä, jotka käsittelevät ihmisen vääjäämätöntä sidosta tuottamaansa jätteeseen. Näyttelyssä on kierrätysmuovimaalauksia […]
TERVETULOA PUDASJÄRVELLE LEIKKIMÄÄN PIKKU KAKKOSTA! Pikku Kakkonen ja MLL kutsuvat tulevana kesänä lapsiperheet leikkimään ja laulamaan yhdessä, joko pienemmällä tai isommallakin porukalla, Pikku Kakkosen väen kanssa Pudasjärvelle 3.7.2025 klo 16-19 (konsertti klo 17-17.45) Tapahtumapaikkana on Rajamaanrannan lähiliikuntapuisto. Tapahtumassa on tarjolla monenlaista mukavaa tekemistä lapsille ja perheille. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pudasjärven paikallisyhdistys. Tapahtumaan on […]
Osaran aukeat -dokumentti Sotien jälkeen tarvittiin puutavaraa Lapin jälleenrakennukseen, sotakorvauksiin ja piti työllistää rintamalta palaavat miehet. Yksi kohde oli Posion ja Pudasjärven alueille sijoittunut hakkuutyömaa, joka sai 50-luvulla nimen Osaran aukeat Metsähallituksen pääjohtajan Nils Osaran mukaan. Savotta aloitettiin 1947 ja se jatkui 60-luvulle saakka. Noin 20 000 hehtaaria metsää kaadettiin, maapohja kulotettiin ja metsä uudistettiin. […]
Dokumentit esitetään Niemelän pirtissä ja rajallisen tilan vuoksi max. 50 osallistujaa. Dokumentteja pääsee katsomaan museolipun hinnalla. Osaran aukeat -dokumentti Sotien jälkeen tarvittiin puutavaraa Lapin jälleenrakennukseen, sotakorvauksiin ja piti työllistää rintamalta palaavat miehet. Yksi kohde oli Posion ja Pudasjärven alueille sijoittunut hakkuutyömaa, joka sai 50-luvulla nimen Osaran aukeat Metsähallituksen pääjohtajan Nils Osaran mukaan. Savotta aloitettiin 1947 […]
Tule testaamaan ajoneuvosi suorituskyky varttimaililla (402m) ja no speed limit päivällä (1300m) ajanotolla valvotuissa olosuhteissa. Katsastetut, katsastamattomat, traktorit ja härvelit kaikki TERVETULLEITA! Tapahtumissa nopein aika moottoripyöristä ja autoista palkitaan upealla pokaalilla! 17.5 LA STREET OUTLAW 402M 31.5 LA NSL HUIPPUN.MITTAUSPÄIVÄ 14.6 LA STREET OUTLAWS 402M 5.7 LA NSL HUIPPUN . MITTAUS PÄIVÄ 26.7 LA STREET […]
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Tule nauttimaan kesäpäivästä Iijoen rannalle! Mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Lohisoppaa, elävää haitarimusiikkia, sekä leikkimielisiä kilpailuja! Soutajat saapuvat n. klo 15.
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]