Pudasjärven kaupunki julkaisee maksutta yleishyödyllisten yhdistysten ja yhteisöjen Pudasjärven alueella järjestämiä, kaikille avoimia tapahtumia kalenterissa. Tapahtumasta voi ilmoittaa tällä lomakkeella.
Poliittiset tilaisuudet (esim. vaalitilaisuudet) ovat mahdollisia julkaista vain, jos paikalla on vähintään kolmen puolueen edustajia tai kaupunki on niissä mukana.
Välähdyksiä-taidenäyttely tuo taiteen keskelle tunturiluontoa Välähdyksiä on kuuden taiteilijan yhteisnäyttely, joka järjestetään Iso-Syötteen huipulla, keskellä kauneinta Syötteen kansallispuiston maisemaa. Näyttely sai alkunsa ideasta, jossa Syötteen alueella vaikuttavat taiteilijat tuovat esiin oman näkemyksensä alueen luonnon kauneudesta, ihmisistä ja perinteistä. Teokset ripustetaan gallerian sijaan keskelle luontoa – sinne, mistä myös niiden aiheet ovat saaneet alkunsa. Kuusi taiteilijaa, […]
Neljän päivän soutu- ja melontaretki kauniin Iijoen maisemissa: koskia, virtoja, suvantoja, arjesta irti pääsemistä. Voit tulla omalla kajakilla, kanootilla tai veneellä, tai varata paikan yhdistyksemme veneistä. Mukaan voit tulla valitseminasi päivinä. Tapahtuman avajaisia vietetään perjantaina 27.6., vesille lähdetään Taivalkosken Jokijärveltä lauantaina 28.6. ja perille Pudasjärven keskustan tuntumaan päästään tiistaina 1.7.2025. Iijokisoutu vapaiden virtojen ja vaelluskalojen […]
Elävä Iijoki ry:n melonta- ja soututapahtuma on viisipäiväinen jokiretkeilytapahtuma. Torstaina myös suppailumahdollisuus! Päivät olemme vesillä ja iltaisin on tarjolla kulttuuriohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Tapahtumaan voi osallistua omien aikataulujen mukaan päiväksi tai pariksi tai olla mukana koko viikon! Vuonna 2025 soudamme ja melomme teemalla Tarinoita Iijoella – joen kertomaa. Joella on monta tarinaa, kunhan vain pysähdymme […]
Lasten yleisurheilukilpailut Suojalinnan urheilukentällä klo 18.00 alkaen. Osallistumismaksu 3 euroa/kilpailija Tiedustelut Ruuskanen Heino 0400 346 097
Juostaan 12 minuuttia Suojalinnan urheilukentän ympäri ja katsotaan mihin se riittää! Kolme kertaa kesän aikana osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta (6 onnellista voittaa).
Kirjaston Näyttelyparven heinäkuun näyttely sukeltaa Pudasjärven uittohistoriaan. Juhani Niemitalon suvun miehiä on toiminut uittomiehinä ja hänellä itselläänkin on paljon muistoja uitosta. Hän on aktiivinen harrastajahistorioitsija, joka on kirjoittanut kirjan Kollajanniemen historiasta. Hän viettää kesäisin paljon aikaa paikkakunnalla. Katso aukioloajat kirjaston sivuilta
Taiteilijapari Marko Kaiponen (Toivakka) ja Katja Öhrnberg (Fiskars) ovat työskennelleet kierrätysmuovin parissa viimeiset kaksi vuotta keräten, pesten ja lajitellen niitä. Materiaalista he ovat tehneet kiertotaloudellisia teoksia ja ekoaktiivisia performansseja. Teoksissa on läsnä muovikarille ajon enteitä ja poliittinen arvolataus. Performanssi -valokuvat ovat välähdyksenomaisia, hetkessä tapahtuvia näkyjä, jotka käsittelevät ihmisen vääjäämätöntä sidosta tuottamaansa jätteeseen. Näyttelyssä on kierrätysmuovimaalauksia […]
Tapahtuman kuvaus: Kesäkahvila heinäkuussa joka keskiviikko klo 12-15, kyläläisten, mökkiläisten ja ohikulkijoiden kohtaamispaikka. Myynnissä kahvia ja tuoreita leivonnaisia, maksu käteisellä tai kortilla. Mahdollisuus lainata kirjoja ja lehtiä, lapsille pieni puuhanurkkaus, kirppispöytä.
Eino Leinon runoihin sävellettyjä lauluja -konsertti on Jukka Lammisen musiikkiesitys, jossa kuullaan kansallisrunoilijamme teksteihin pohjautuvia lauluja. Konsertissa kuullaan tuttuja Vesa-Matti Loirinkin tunnetuksi tekemiä, Wesslin/Hietanen -sävellyksiä. Lamminen on myös itse säveltänyt Leinon teksteihin kappaleita, joita konsertissa kuullaan. Moniulotteisilla ja tunnelmallisilla kitaraefekteillä luodaan mielenkiintoinen soundimaailma Leinon ajattomiin runoihin.
TERVETULOA PUDASJÄRVELLE LEIKKIMÄÄN PIKKU KAKKOSTA! Pikku Kakkonen ja MLL kutsuvat tulevana kesänä lapsiperheet leikkimään ja laulamaan yhdessä, joko pienemmällä tai isommallakin porukalla, Pikku Kakkosen väen kanssa Pudasjärvelle 3.7.2025 klo 16-19 (konsertti klo 17-17.45) Tapahtumapaikkana on Rajamaanrannan lähiliikuntapuisto. Tapahtumassa on tarjolla monenlaista mukavaa tekemistä lapsille ja perheille. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pudasjärven paikallisyhdistys. Tapahtumaan on […]
Osaran aukeat -dokumentti Sotien jälkeen tarvittiin puutavaraa Lapin jälleenrakennukseen, sotakorvauksiin ja piti työllistää rintamalta palaavat miehet. Yksi kohde oli Posion ja Pudasjärven alueille sijoittunut hakkuutyömaa, joka sai 50-luvulla nimen Osaran aukeat Metsähallituksen pääjohtajan Nils Osaran mukaan. Savotta aloitettiin 1947 ja se jatkui 60-luvulle saakka. Noin 20 000 hehtaaria metsää kaadettiin, maapohja kulotettiin ja metsä uudistettiin. […]
Dokumentit esitetään Niemelän pirtissä ja rajallisen tilan vuoksi max. 50 osallistujaa. Dokumentteja pääsee katsomaan museolipun hinnalla. Osaran aukeat -dokumentti Sotien jälkeen tarvittiin puutavaraa Lapin jälleenrakennukseen, sotakorvauksiin ja piti työllistää rintamalta palaavat miehet. Yksi kohde oli Posion ja Pudasjärven alueille sijoittunut hakkuutyömaa, joka sai 50-luvulla nimen Osaran aukeat Metsähallituksen pääjohtajan Nils Osaran mukaan. Savotta aloitettiin 1947 […]
Tule testaamaan ajoneuvosi suorituskyky varttimaililla (402m) ja no speed limit päivällä (1300m) ajanotolla valvotuissa olosuhteissa. Katsastetut, katsastamattomat, traktorit ja härvelit kaikki TERVETULLEITA! Tapahtumissa nopein aika moottoripyöristä ja autoista palkitaan upealla pokaalilla! 17.5 LA STREET OUTLAW 402M 31.5 LA NSL HUIPPUN.MITTAUSPÄIVÄ 14.6 LA STREET OUTLAWS 402M 5.7 LA NSL HUIPPUN . MITTAUS PÄIVÄ 26.7 LA STREET […]
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Tule nauttimaan kesäpäivästä Iijoen rannalle! Mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Lohisoppaa, elävää haitarimusiikkia, sekä leikkimielisiä kilpailuja! Soutajat saapuvat n. klo 15.
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Lasten yleisurheilukilpailut Suojalinnan urheilukentällä klo 18.00 alkaen. Osallistumismaksu 3 euroa/kilpailija Tiedustelut Ruuskanen Heino 0400 346 097
Tapahtuman kuvaus: Kesäkahvila heinäkuussa joka keskiviikko klo 12-15, kyläläisten, mökkiläisten ja ohikulkijoiden kohtaamispaikka. Myynnissä kahvia ja tuoreita leivonnaisia, maksu käteisellä tai kortilla. Mahdollisuus lainata kirjoja ja lehtiä, lapsille pieni puuhanurkkaus, kirppispöytä.
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Laulukudelmia on oululaisen, Pentti Punkin Syntymäpäivistä ja Tunteellinen siili -runokonsertista tutun, lastenmuusikon ja lauluntekijän Hiski Pajuniemen lastenmusiikkiprojekti. Laulukudelmia-duossa esiintyvät Hiskin (laulu, kielisoittimet, puupuhaltimet) kanssa ja Elina Korhonen (laulu, viulu, koskettimet). Lauluista kudotaan kokonaisuuksia rauhallisissa, jännittävissä ja välillä aivan hassuissakin tunnelmissa. Tämä konsertti jättää lämpimän olon ja lähtemättömän tunnemuiston. Laulukudelmien debyyttialbumi Äläpä hättäile julkaistiin loppukesästä 2024. […]
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Korkokenkäkukkamekkosuohiihdot pidetään 12.7.2025 klo 18 alkaen Pudasjärven Kapustasuolla entiseen malliin, kuvassa tyyli ja välineet, tied. kari@tykkylainen.net, puh. 040 724 8982. On etkot ja jatkot Tervetuloa uskalikot! Majoitusta, välineitä, asusteita, kaikkea löytyy!
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Maalaa muistosi näkyväksi kotiseutumuseolla! Tule museolle maalaamaan muistosi kiveen tai puunpalaan. Pieni tai iso, yksivärinen tai kokonainen taideteos — sinä päätät. Kaikki tarvittavat välineet löytyvät museolta. Muistot kootaan poluksi. Polku alkaa makasiinilta ja jatkuu kohti Niemelän Pirttiä. Tuo oma muistosi maalauksen muodossa osaksi museon yhteistä kesätaideteosta — ja virittäydytään samalla yhdessä kohti kulttuuripääkaupunkivuotta!
Pudasjärven kotiseutuviikko käynnistyy maanantaina 14.7. ja heti viikon aluksi on erinäisiä työnäytöksiä. Luvassa on ainakin saippuan valmistusta ja kynttilän valamista. Työnäytökset aloitellaan klo 11 aikoihin, tervetuloa seuraamaan näytöksiä ja ehkäpä myös osallistumaan valmistusprosesseihin.
Lasten yleisurheilukilpailut Suojalinnan urheilukentällä klo 18.00 alkaen. Osallistumismaksu 3 euroa/kilpailija Tiedustelut Ruuskanen Heino 0400 346 097
Juostaan 12 minuuttia Suojalinnan urheilukentän ympäri ja katsotaan mihin se riittää! Kolme kertaa kesän aikana osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta (6 onnellista voittaa).
Kotiseutuviikolla, tiistaina 15.7. klo 16, kotiseutumuseolla esiintyy yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Gayle Skidmore. Gayle tunnetaan vangitsevista melodioistaan ja hurmaavista live-esiintymisistään. Hän on julkaissut useita albumeita, EP-levyjä ja muita projekteja. Konsertti järjestetään Niemelän pirtissä ja sinne on vapaa pääsy – lämpimästi tervetuloa! 💛 Paikkoja on kuitenkin rajoitetusti, joten ole ajoissa paikalla. Lisätietoa Gaylesta ja musiikkiaan löydät hänen virallisilta […]
Oi Kesäyö, ikuinen rakkaus, päättymätön maantie ja loppumaton keskiyön aurinko! Elokuvassa mennyt maailma ja tuleva aika kohtaavat, luoden halun elää tässä ja nyt. Ikuisuuteen on vielä aikaa, mutta kun sen aika on, tietää eläneensä väkevästi. Tälle ohittamattomalle, ajankultaamalle maantiematkalle haluaa mukaan yhä uudestaan. Paola Suhonen ja Olli Happonen tulevat itse paikan päälle näyttämään elokuvan ja […]
Tapahtuman kuvaus: Kesäkahvila heinäkuussa joka keskiviikko klo 12-15, kyläläisten, mökkiläisten ja ohikulkijoiden kohtaamispaikka. Myynnissä kahvia ja tuoreita leivonnaisia, maksu käteisellä tai kortilla. Mahdollisuus lainata kirjoja ja lehtiä, lapsille pieni puuhanurkkaus, kirppispöytä.
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Iin Laulupelimannit konsertoi totuttuun tapaan Pudasjärven torilla Kotiseutuviikolla. Pudasjärven torilla järjestettävä konsertti tarjoaa paikallisille ja matkailijoille mahdollisuuden nauttia perinteisestä kansanmusiikista ja yhteislaulusta ulkoilmassa. Torstaina 17.7. klo 11.00. Tervetuloa!
Lasten museopäivää vietetään kotiseutuviikolla perjantaina 18.7. klo 11-15. Lastenpäivänä on luvassa monenlaista puuhaa. Museolla on lapsille askartelupiste, jossa pääsee toteuttamaan luovuuttaan. Lapset pääsevät myös kiertämään museorasteja, joka onkin ollut erittäin suosittu aiempina vuosina. Toki ei pidä unohtaa hevosenkengän heittelyä. Tarjolla on myös vohveleita, mehua, keksiä ja vanhemmille kahvia. Mutta jotta ohjelma ei pelkästään olisi tässä: […]
Vauhko Varsa kirmaa jälleen kotiseutuviikolla museolle keikalle – luvassa heidän omia kappaleitaan ja yleisölle hyvä tunnelma! Pistä siis kalenteriin ylös: 18.7. klo 17.00 Vauhko Varsa, kotiseutumuseolla, Niemelän pirtissä 🐎🐎🐎
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Avoimet ovet Pudasjärven kotiseutumuseolla lauantaina 19.7. Tervetuloa tutustumaan Pudasjärven kotiseutumuseoon avoimien ovien päivänä lauantaina 19.7.! Museo on avoinna klo 10–17, ja päivän aikana järjestetään maksuttomat opastuskierrokset klo 11 ja klo 14. Opastuskierrokset lähtevät makasiinin edestä. Nyt on oiva tilaisuus sukeltaa Pudasjärven paikallishistoriaan ja tutustua museon kokoelmiin asiantuntevan oppaan johdolla – täysin veloituksetta. Vapaa pääsy. Lämpimästi […]
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Pudasjärven näyttämö esittää Koskenhovilla Aarresaari -näytelmän, jonka on ohjannut Sanna-Maija Karjalainen. Panu Raipian kirjoittama näytelmä on saanut innoituksensa Robert Louis Stevensonin jännittävästä klassikkoromaanista. Näytelmän väliajalla on puffetti. Aarresaari näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5.7. klo 13.00 ja muut esitykset: su 6.7. klo 15.00 ke 9.7. klo 18.00 pe 11.7. klo 18.00 la 12.7. klo 15.00 su […]
Klo 14.00 - ELIO -K7/4- Klo 16.00 SMURFFIT-ELOKUVA -K/4- Klo 18.00 SUPERMAN -K?- LIPUT 10 € - vain käteinen Leffaherkut aulasta Siuruan kylä ry:n pöydästä.
Lasten yleisurheilukilpailut Suojalinnan urheilukentällä klo 18.00 alkaen. Osallistumismaksu 3 euroa/kilpailija Tiedustelut Ruuskanen Heino 0400 346 097
Paikka on totuttuun tapaan Pudasjärvi-nimisen järven Havulan ranta Pudasjärven kaupungissa. Kisapaikka sijaitsee aivan kirkko- ja museoalueen läheisyydessä kymmenisen kilometriä keskustasta, Kurenalta. Katso vaikka kartasta. Järjestävänä tahona on Pudasjärven Urheilijat ry, joka tunnetaan mm. Umpihankihiihdon MM isännöinnistä. Kokemusta vaativista ja hyvin erilaisista urheilutapahtumista siis löytyy! Lue lisää Pudasjärven Urheilijoiden sivuilta
Tapahtuman kuvaus: Kesäkahvila heinäkuussa joka keskiviikko klo 12-15, kyläläisten, mökkiläisten ja ohikulkijoiden kohtaamispaikka. Myynnissä kahvia ja tuoreita leivonnaisia, maksu käteisellä tai kortilla. Mahdollisuus lainata kirjoja ja lehtiä, lapsille pieni puuhanurkkaus, kirppispöytä.
Tule testaamaan ajoneuvosi suorituskyky varttimaililla (402m) ja no speed limit päivällä (1300m) ajanotolla valvotuissa olosuhteissa. Katsastetut, katsastamattomat, traktorit ja härvelit kaikki TERVETULLEITA! Tapahtumissa nopein aika moottoripyöristä ja autoista palkitaan upealla pokaalilla! 17.5 LA STREET OUTLAW 402M 31.5 LA NSL HUIPPUN.MITTAUSPÄIVÄ 14.6 LA STREET OUTLAWS 402M 5.7 LA NSL HUIPPUN . MITTAUS PÄIVÄ 26.7 LA STREET […]
La 17.5.2025 Timo Jääskelä & Kolmas Linja 15 € | 20 – 24 La 31.5.2025 Marko 'Valentin' Virkkula & Afrikan Tähti 15 € | 20 – 24 La 21.6.2025 RaimoLaamanen 15 € | 20 – 24 La 28.6.2025 Eero Magga 15 € | 20 – 24 La 26.7.2025 Hannu Hautaniemi, Hannu Hautaniemi 15 € | […]