Panuman asukkaat sekä lukuisa joukko vieraita niin läheltä kuin kaukaakin kokoontui muistelemaan Panuman kylän 100 vuotta sitten tuhonnutta tulipaloa kylän keskellä sijaitsevalle pellolle. Perinteikkäät tarjoilut, tunteikkaat ja asiantuntevat esitykset sekä ansiokkaasti toteutettu näyttely kulttuuripolkuineen loihtivat päivästä paitsi monipuolisen myös unohtumattoman lämminhenkisen.
Tunteita ja takaumia
Panuman palo ja kylän historia oli tarinallistettu kauniisiin infotauluihin, joihin sai tutustua näyttelyteltassa ja kulttuuripolun varrelta löytyvissä kohteissa. Kuumaa kahvia ja leipäjuustoa narskutellessa se olikin oikein mukavaa ja mielenkiintoista, vaikka kolea syysviima änkeytyikin välillä kauluksesta sisään.
Avajaissanat lausui kansanedustaja Olga Oinas-Panuma, joka kehui panumalaisten olevan sitkeää sakkia. Ja niinhän sen täytyy ollakin: jos kylä on palanut kokonaan ja silti on jääty talvea vasten asumaan jäljelle jääneisiin savusaunaan, riiheen ja kuka mihinkin, niin kyllä siinä on täytynyt sinniä löytyä. Eivätkä nämä jälkeläisetkään sen huonommaksi jää, sen saimme huomata päivän annista.
Tilaisuuden juontajana toimi Olgan sisko, päätoimittaja Martta Oinas-Panuma, joka haastatteli työryhmän jäseniä, kylän vanhinta sekä lopuksi tulevaisuuden tekijöitä, eli isoa joukkoa lapsia.
– Lapsuudesta muistan sen, että aina oli paljon lapsia ja leikittiin yhdessä konkkaa ja muuta semmoista. Menneitä ei surkuteltu, kertoi kylän vanhin, Maija Panuma 89 v.
Vieressä istunut kylän nuorin, 1-vuotias Bertta Pikkarainen tyytyi naureskelemaan. Tyttö ei ujostellut. Näki, että hänkin oli jo ehtinyt tottua yhteisöllisyyteen.
Aili Jussila kertoi tunteikkaasti ja havainnollistavasti tasan 100 vuotta sitten raivonneesta Panuman palosta. Silmiemme edessä avautui järven rantaan sijoittuva tiivis kylärypäs, jonka neljän perheen isot asuinrakennukset pihapiireineen tuli tuolloin tuhosi. Myrsky oli edesauttanut tulen leviämistä niin, että vain parissa tunnissa lähes kaikki oli kasa tuhkaa ja pystyssä töröttäviä savupiippuja.
Ihmishenkiä ei onneksi menetetty. Eläimistäkin tulen saaliiksi jäi vain yksi kana ja kissa. Kaikki tämä tapahtui kuitenkin pahimpaan mahdolliseen aikaan, eli vasten talvea. Kukaan ei silti muuttanut kylästä pois, ei vaikka sukua olisi ollut muualla Pudasjärvellä valmiina vastaanottamaan kodittomat. Talvi oli sitten asuttu jäljelle jääneissä vähissä rakennuksissa.
Seremoniaosuuden lopuksi kylän lapsilta kysyttiin, että mikä se Panumalla onkaan parasta. Yleisin vastaus oli ”kalastus” ja ”serkut”. Tämän jälkeen koko juhlajoukko lähti kiertämään kahden kilometrin mittaista kulttuuripolkua parhaaksi katsomallaan tavalla.
Kulttuurikierroksella
Lasten taidenäyttely sai mielen kuplimaan. Luonnon materiaalien käyttö ja vilkas mielikuvitus saivat veikeitä käänteitä kylän lasten käsissä kuvaamataidon opettaja Ossi Oinas-Panuman opastuksessa. Erityisesti saukot ilostuttivat kaivon kannella katsojaa. Teosten inspiraationa toimi kylällä aikoinaan asunut kansantaitelija Olga Panusuo, jonka luonnonmateriaaleista loihtimia teoksia sai ihailla viereisessä tuvassa.
Aivan järven rannassa sijaitseva savusauna oli toiminut yhden perheen kotina talven yli Panuman palon jälkeen. Nykyinen savusaunan omistaja Eila Miettunen kertoi lämmittämiseen menevän kuutisen tuntia, jonka maltettuaan odottaa pääseekin mitä mahtavimpiin löylyihin. Savusauna oli yksi esittelykohteista.
Panuman kylä ry:n puheenjohtaja Jenni Riepula toimi oppaana pienelle seurueellemme, jonka nuorimmainen hyppeli iloisena kaikki rapakot läpi. Osan matkaa kuljimme myös entisen opaskoiran kanssa, joka oli päässyt viettämään eläkepäiviään Panumalle. Sen häntä vipatti siihen malliin, että se vaikutti selkeästi tyytyväiseltä elämäänsä. Sama tyytyväisyys paistoi varmasti kaikkien muidenkin kasvoilta.
Panuman palosta säästyneet kolme tiettävästi kylän vanhinta rakennusta on siirretty aikoinaan kauemmas rannan tuntumasta. Muuton ja uudelleenpystytyksen yhteydessä isoaitan ilmansyömät hirret käännettiin ympäri. Aitta on toiminut nykyisellä paikallaan vilja-aittana ja osana sotien jälkeistä kauppaa. Riihen ulkoseinälle Taimi ja Eero Oinas-Panuma ovat koonneet vanhojen työkalujen näyttelyn. Lars Petter Oinas-Panuman mukaan nimetyllä Laasenraitilla sijaitsevat rakennukset palvelevat nykyisin erityisesti kansainvälistä suosiota nauttivan porotilan toimintoja.
Satojen vuosien ikäisiä hirsiä ihailtuamme ja taputeltuamme siirryimme lämpimään tupaan syömään lihakeittoa, potturieskaa ja vispipuuroa. Tupaan mieli myös pihalla vapaana kirmaileva, orvoksi jäänyt poronvasa. Lupaa sisälle menemiseen sille ei ainakaan tänä päivänä myönnetty.
Lopuksi päädyimme vielä Panumajärven rannalla sijaitsevalle hiekkarannalle. Kylän yhteinen ranta ei ole suuren suuri, mutta sitäkin viihtyisämpi kaistale, josta löytyy kaikki tarvittava laiturista tanssilavaan.
Kulttuuripolun anti oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Oli monta paikkaa, johon sai mennä vallan sisälle asti ja tutustua rakennukseen sekä sen nykyisiin ja menneisiin asukkaisiin. Panuman kylä sijaitsee varsin pienellä alueella ja sen asujaimisto on tiivis, joten ympäristöstä on pystytty pitämään hyvää huolta. Niinpä polun kiertäminen olikin silkkaa juhlaa.
Panuman henki
Panumajärvi ry:n Facebook-päivityksistä olemme saaneet lukea kylän monista talkoista ja yhteisistä tekemisistä. Vuoden päätapahtuma on ollut jo vuosia Panuman poroajot, jotka jäivät viime talvena ensimmäistä kertaa pitämättä liian vähäisen lumen vuoksi. Se oli ensimmäinen tapahtuma mihin meidät kaupungin puolelta pyydettiin tekemään kyläjuttua. Sittemmin olisi ollut tarjolla monet muut jutunaiheet: kevättalkoot, lasten taidepaja, hiekkarantapäivä ja ties mitä. Kaikki olisivat olleet mitä mainioimpia aiheita, vaan aina oli päällekkäin jokin muu juttureissu tai lomapäivä.
Mutta hyvää kannatti odottaa. Tämän päivän anti oli erinomainen kooste Panuman kylän traagisimmasta tapahtumasta. Se oli kertomus siitä miten ei jääty surkuttelemaan kaiken tuhoutumista, vaan rakennettiin kylä uudestaan ja sinniteltiin täysillä eteenpäin.
Panumalla ollaan selkeästi ylpeitä omista sukujuurista, ollaan ylpeitä omasta Panumasta. Käydään muualla töissä ja palataan aina kotiin, pitkienkin matkojen päästä. Lapsia on kylällä paljon, joten kylän keski-ikäkin on vain 33 vuotta. Lapset ovat olennainen osa myös kaikkia tapahtumia.
Panumalaisten keskuudessa mieli rauhoittui, saattoi hiljentyä ja hengitellä kevyesti, kenties juuri Panuman henkeä. Iloinen puheensorina kuului sieltä täältä, kuin kaikuna menneestä. Päivä saikin kävijässä aikaiseksi sen, että ilta meni omia sukujuuriaan miettiessä. Ei sillä, etteikö niitä olisi tullut mietittyä aikaisemminkin, mutta päivä nosti mieleen paljon muistoja. Tämän jutun tekijöidenkin juuret ovat joko kokonaan tai ainakin pääosin peräisin Pudasjärven eri kyliltä.
Päivä myös vahvisti tunnetta, että Pudasjärvi on tosiaankin kyliensä kaupunki. Kaikki niin erilaisia, mutta kuitenkin niistä kaikista löytyy sitä samaa sinnikkyyttä, mitä täällä pitkien matkojen ja harvaan asuttujen selkosten keskellä on tarvittu nyt ja aina.
Kun saimme näin perin juurin tutustua Panuman kylään ja sen historiaan, niin eipä tarvitse enää ihmetellä: Panumassa on taikaa!
Lue lisää Panumasta ja Panuman palosta kylän omilta sivuilta.
Sinikka Mosorin & Juha Nyman
Last modified: 16.10.2025
