Jalka työpaikan oven väliin työkokeilussa

4.2.2025

Työkokeilu on kuin työnhakijan oma koeajo – työkokeilussa työnhakijalla on hyvä mahdollisuus kokeilla työn tekemistä aidossa työympäristössä. Työnhakija voi näyttää työnantajalle osaamisensa ja innokkuutensa työhön ja samalla työnantaja saa tutustua uusiin mahdollisiin työntekijöihin. Työkokeilu on täydellinen tapa saada jalka työpaikan oven väliin ja ehkä jopa koko kroppa sisään.

Työkokeilusta itseluottamusta ja koulutusintoa

Haastattelimme kahta nuorta työkokeilijaa, joista toinen oli työkokeilussa Pudasjärven eläinlääkäriasemalla ja toinen koululla.

– Tavoitteenani oli tutustua koulukäyntiohjaajan työhön ja tämä toteutui erittäin hyvin työkokeilussa.  Olen tehnyt kaikkea koulunkäyntiavustajan tehtäviä. Myös tulevaisuuden suunnitelmiin kokeilu vaikutti niin, että sosionomi opinnot alkavat ja työ nuorten parissa kiinnostaa erityisesti. Työkokeilun avulla saa kokemusta kiinnostavasta työstä ja samalla se voi auttaa ja selkeyttää tulevaisuuden suunnitelmia, summaa työkokeilija.

– Toivoin, että saan tekemistä arkeen ja ns. normaalia ihmisen elämää.  Jakson aikana nämä toteutuivat hyvin. Olen järjestänyt tuotehyllyjä, siistinyt toimitiloja sekä sain olla seuraamassa eläinlääkärin avustajan työtä. Työkokeilu antoi enemmän ideaa mitä voin tehdä työkseni sekä itseluottamusta, että pärjään työelämässä. Työkokeilun aikana opin itsestäni, että pystyn toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Työkokeiluun kannattaa lähteä, kun saa tekemistä ja samalla selkiintyy omat rajat ja mahdollisuudet työelämässä, kannustaa toinen työkokeilija.

Työkokeilu, mitä se on?

Työkokeilussa tehdään samoja työpaikan töitä kuin yrityksen työntekijät yleensä. Työaika voi vaihdella työkokeilijan tilanteen mukaan 4-8 tuntia päivässä ja enintään viitenä päivänä viikossa. Työkokeilu ei ole työsuhde, eikä sen ajalta makseta palkkaa. Työllisyyspalveluiden työkokeilun ajalta maksetaan 9€ kulukorvausta osallistumispäivältä työttömyysetuuden lisäksi.

Työnantaja vastaa työkokeilijan ohjauksesta, valvonnasta ja työturvallisuudesta. Työllisyyspalvelut on vakuuttanut työkokeiluun osallistuvan. Ennen työkokeilun aloittamista työkokeiluun osallistuva, Työllisyyspalvelut ja työnantaja tekevät kirjallisen sopimuksen. Kokeilun päätteeksi arvioidaan työkokeilun sujumista suhteessa sen tavoitteisiin.

Mitä se hyövää?

Työkokeilu on loistava tapa ottaa selvää itse, kun joku asia mietityttää työssä, työpaikassa, omassa osaamisessa tai työkyvyssä. Se tarjoaa mahdollisuuden kokeilla käytännössä, miltä työ tuntuu ja sopiiko se sinulle. Olisko tässä se unelmatyö, tai lähdenkö opiskelemaan tätä alaa? Työkokeilu on aina vaikuttavampi keino hakea töitä, kuin että laittaa sähköpostia tai ottaa puhelua työn haun merkeissä. Se on paras tapa saada jalka työpaikan ovenrakoon.  

Aidossa työympäristössä työtä tekemällä saa myös selville mihin työpanokseen on työkykyä ja terveyttä jäljellä. Työkokeilun aikana voidaan arvioida kokeilijan työkykyä ja kirjoittaa siitä raportti. Työkyvyn todentaminen on työntekijälle arvokasta tietoa, vaikka eläkettä tai kuntoutusta haettaessa.

Työkokeilu on turvallinen vaihtoehto tutustua, niin työnhakijalle kuin työnantajalle​. Työnantaja oppii tuntemaan työntekijän ja työntekijä pääsee jo työnsyrjään kiinni. Työkokeilu voi olla ensimmäinen kokemus työstä ja se on hyvä lisä työnhakijan ansioluetteloon.

Kokkopeat Oy:n yrittäjällä Risto Kokolla on paljon kokemusta työkokeilijoiden ohjaamisesta ja työllistämisestä.

Kokkopeat Oy:n yrittäjällä Risto Kokolla on paljon kokemusta työkokeilijoiden ohjaamisesta. Työkokeilun aikana näkee, tuleeko työkokeilijasta työmiestä, jos ei yhteistyön voi helposti lopettaa, jos on hyvä voi jatkaa työsuhteella heti tai myöhemmin, kun on työntekijälle tarvetta. Kerrankin työnhakija tuli kysymään työkokeilupaikkaa, jos hän olis heti kysynyt työpaikkaa en olisi ottanut, mutta työkokeilun otin. Työkokeilun aikana hän näytti taitonsa ja innokkuutensa. Hän on ollut meillä töissä nyt jo monta vuotta. Työkokeilijan ohjaaminen vie yrittäjän työaikaa, on hyvä saada korvausta tästä värkkäyksestä, kertoo Risto Kokko.

Pudiksen Rekrybonuksesta 400 €/kk tukea ohjaukseen

Pudiksen Rekrybonus on uudenlainen yrityksille suunnattu työllisyyden edistämisen tuki. Pudiksen Rekrybonuksen tavoitteena on edistää pudasjärveläisten työttömien työnhakijoiden työllistymistä avoimille työmarkkinoille madaltamalla työnantajan rekrytointikynnystä. Pudasjärven työllisyyspalveluissa on tavoitteena saada työttömät työnhakijat työllistymään nopeasti avoimille työmarkkinoille ja mahdollistaa uusien työpaikkojen syntyminen yrityksiin.

Pudasjärven kaupunki tukee yrityksiä, jotka työllistävät yli 100 päivää työttömänä olleita pudasjärveläisiä työnhakijoita tai tarjoavat työkokeilupaikan.  Tuki on suunnattu työntekijän tai työkokeilijan perehdyttämis- ja ohjauskustannuksiin. Työkokeilussa tukea saa 400€/kuukausi 1-2 kuukauden ajan. Yli 100 päivää työttömänä olleen työllistämiseen voi saada 600€/kuukausi 1-6 kuukauden ajan tai 5000€ kertakorvauksen yli 1 v työllistämisestä. Lisätietoa Pudiksen Rekrybonuksesta on esillä Pudasjärven työllisyyspalveluiden nettisivuilla.

Nyt otetaan työkokeilu tosissaan

Pudasjärvellä on hyödynnetty aivan liian vähän työkokeilun mahdollisuutta, mutta nyt tilanne muuttuu. Uudella innolla ja päättäväisyydellä lähdetään rakentamaan toimintamallia, joka tukee sekä työnantajia että työnhakijoita. Tämä on loistava tilaisuus sekä yrityksille että työnhakijoille. Nyt on aika ottaa työkokeilut tosissaan ja hyödyntää niiden tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti! Kertovat Work&Stay -hankkeen työelämätulkit Tiina Kuopus ja Lilja Parviainen. Työllisyyspalveluiden uudistuksen myötä, koko Pudasjärven työllisyyspalveluiden väki ovat tarpeen mukaan työntekijä rinnalla hakemassa työkokeilupaikkaa ja aloituksessa mukana sekä työnantajan tukena koko prosessin ajan. Pudasjärven kehitys Oy:n yritysneuvoja Auvo Turpeinen antaa myös yrittäjille tukea ja neuvontaa.

​​Pudasjärven kaupungin työllisyyspalveluiden Work & Stay – kokonainen elämä Koillismaalla -hanke on mukana työllisyyspalveluiden kehittämisessä ja rakentamassa työnhakijoille sujuvaa työllistymisen polkua. Hankkeen tavoitteena on hyvinvoinnin, työllisyyden ja elinvoiman lisääminen sekä työllistämisen edistäminen. Hanke on EU osarahoitteinen (80%). Rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Teksti: Aili Jussila
Kuva: Lilja Parviainen

Last modified: 4.2.2025

Comments are closed.