Pudasjärven kansalaisopiston joukkue vahvistui kahdella uudella osaajalla, Jenni Isolalla ja Johanna Kilpijärvellä.
Jenni Isola, suomen kielen opettaja
Aloitin 1. lokakuuta 2020 Pudasjärven kansalaisopistossa työni päätoimisena suomen kielen opettajana. SuomiStartti tarjoaa Nuorisotakuun opintoseteliavusteista maahanmuuttajakoulutusta, johon sisältyy suomen kielen opiskelun lisäksi kulttuuriin ja yhteiskuntaan tutustumista. Joulukuun alusta olemme opiskelleet etänä tietokonetta ja kännykkää hyödyntäen.
Minulla on äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan koulutus höystettynä suomi toisena kielenä -oppiaineen opetuspätevyydellä. Työurallani tähän asti olen toiminut opettajana lukiossa, mutta tehnyt siinä ohella ja välillä vuorotellen myös kaikenlaista muuta teatterin, kirjallisuuden ja puheviestinnän parissa. Ehkä näistä siemenistä vielä versoo kursseja kansalaisopistonkin puolelle, kuka tietää.
Pudasjärvelle olen päätynyt syntymäkaupunkini Helsingin, lapsuus- ja nuoruusaikojeni Joensuun ja opiskelukaupunkini Turun kautta pitkälti kaipuusta pohjoiseen ja perhesyistä: olemme mieheni kanssa viettäneet kohta parin vuosikymmenen ajan lomia Aittojärvellä anoppilassani, ja jossain vaiheessa sitten tuli tunne, että voisihan täällä asuakin. Niin vain kävi, että meistä se paluumuuttaja vielä järjestelee työkuvioitaan, kun minulla jo napsahti. Viimeistään loppukeväästä toivottavasti olemme täällä ja työn touhussa jo molemmat.
Vapaa-aikanani nautin ulkoilusta, lukemisesta ja pienimuotoisesta kirjoittelusta lähinnä pöytälaatikkoon. Maastopyöräni ja lumikenkäni ovat jo saaneet tulikasteensa Pudasjärven hienoissa maisemissa. Sukset odottavat vielä vuoroaan. Ehkä ihaninta tällä hetkellä on lumi ja sen aikaansaama valoisuus, jota ehdin Pohjois-Karjalasta lähdön jälkeen ikävöidä jo kovasti.
Johanna Kilpijärvi, musiikin vastuuopettaja
Olen Johanna Kilpijärvi ja aloitin viime syyskuussa musiikin vastuuopettajana Pudasjärven kansalaisopistossa. Ennen Pudasjärvelle muuttoa toimin sellonsoitonopettajana vanhassa opinahjossani Nurmijärven musiikkiopistossa sekä Nurmijärven Opiston musiikkikoulu Jukolassa.
Olen kotoisin Nurmijärveltä ja muutin opiskelujen perässä Helsinkiin; opiskelin ensin Metropolia Ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi ja sen jälkeen musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian vanhan musiikin aineryhmästä, jossa opiskelin renessanssin ja barokin ajan soittimen, viola da gamban soittoa. Muutto pohjoiseen oli pitkäaikainen haaveeni ja on hienoa, kun saan tehdä täällä oman alan töitä. Äitini on kotoisin Suomussalmelta ja isäni Kuusamosta, ja suvun kesäpaikka on Suomussalmella. Siskoni perheineen pyörittää maitotilaa Taivalkoskella.
Hossan kansallispuisto on yksi lempipaikoistani ja odotan innolla Syötteen alueeseen tutustumista. Ostin myös sukset ja opettelen jälleen hiihtämään monen monituisen vuoden tauon jälkeen.
Kansalaisopiston pieni mutta pirteä työyhteisö on ottanut minut lämpimästi vastaan – solahtaminen joukkoon on sujunut hyvin koronan tuomista haasteista huolimatta. Toki kotoa käsin työskentely on hidastanut kaikkiin muihin tutustumista. Kun etätyösuositukset väljenevät, minut löytää parhaiten työskentelemästä Koivukodin toimipisteessä.
Last modified: 14.2.2023