Voimalalla energiaa lähiopetukseen

23.4.2021

Hirsikampuksen yhtenäiskoulun rehtori Janne Salmela sekä teknisen työn opettaja Hannu Luokkanen vastaanottivat Caruna Oy:n lahjoittaman Voimala-paketin torstaina 23.4.2021. Voimalalla tuotetaan energiaa lähiopetukseen.

VoimalaVoimala-paketin avulla oppilaat voivat opiskella sähkötekniikkaa sekä tutkia uusiutuvan energian muotoja monipuolisten ja eri tasoisten tehtävien kautta.

– Voimala vaikuttaa hienolta ja tulee varmasti kovaan käyttöön. Juuri tämän tyyppiset käytännönläheiset opetusvälineet auttavat niin meitä opettajia kuin myös oppilaita, kiittää teknisen työn opettaja Hannu Luokkanen.

Carunan asiakkaina on Suomessa yli 80 kuntaa joista on valittu 15 Voimala-paketin saajiksi.

– Olemme päättäneet antaa oppimispaketin Pudasjärvelle kiitoksena kaupungin kanssamme tekemästä aktiivisesta yhteistyöstä. Viranhaltijoiden aktiivisuus ja yhteistyö on avainasemassa verkostojen kehittämisessä ja yhteisten säästöjen aikaansaamisessa, sanoo Carunan edustaja Petri Parviainen.

Voimalan Hirsikampukselle luovuttivat tekninen johtaja Janne Karhu sekä yhdyskuntatekniikan päällikkö Pekka Pitkänen.

– Tekniikka on läsnä jo lähes kaikessa arkisessa tekemisessä. Ilmiöpohjainen oppiminen ja käsillä tekeminen auttavat hahmottamaan vaikeitakin asioita ja ymmärtämään miten ympäröivä tekninen maailma toimii. Ehkäpä tämä voi jopa innostaa joitain opiskelijoita hakeutumaan alalle, toteaa tekninen johtaja Janne Karhu.

Last modified: 4.2.2022

Comments are closed.