Kuntavaaleissa päätämme jokaisen suomalaisen arjesta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.
Yhteiskuntamme kohtaa ennennäkemättömiä haasteita. Julkisen talouden paineet, väestörakenteen murros, globaalit muutokset ja kaupungistuminen ovat täällä nyt. Lastemme ja nuortemme hyvinvointi sekä elinvoiman luominen ovat ratkaisevan tärkeitä Suomelle. Jatkossa kaupungeilla ja kunnilla on entistäkin vahvempi rooli elinvoiman luomisessa. Tässä riittää haastetta seuraavalle valtuustokaudelle.
Laajojen haasteiden paikalliset ratkaisut löytyvät jokaisesta kaupungista ja kunnasta itsestään. Nyt jos koskaan tarvitaan rohkeita ja eteenpäin katsovia päättäjiä, joilla on halua ja taitoa ohjata asiat oikealle kurssille.
Seuraava valtuustokausi vaatii laadukkaita, tietoon perustuvia ja rohkeita päätöksiä. Kuntavaalit ovat enemmän kuin paikallispolitiikkaa – niissä päätämme elinvoimasta, arjesta, hyvinvoinnista ja ennen kaikkea lastemme ja nuortemme tulevaisuudesta. Ilman kuntia ei ole toimivaa yhteiskuntaa.
Toimitusjohtaja Minna Karhunen, Suomen kuntaliitto
Kuka voi olla ehdolla vaaleissa?
Vaalikelpoinen eli kelpoinen ehdokkaaksi kuntavaaleissa on henkilö:
jonka kotikunta kyseinen kunta on,
jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa ja
jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi, eli holhouksen alaiseksi. Ehdokkaan on täytettävä kuntalaissa säädetyt yleisen vaalikelpoisuuden edellytykset, eli henkilön pitää olla 18 vuotta ja kotikunnan pitää olla se kunta, jossa hän asettuu ehdokkaaksi. Lisäksi hän ei saa olla laissa säädetyssä palvelussuhteessa valtuutettujen toimikauden alkaessa. Esimerkiksi viranhaltija, joka toimii kunnan johtavassa tehtävässä ei voi olla ehdokkaana työnantajakuntansa valtuustoon.
Kuntavaaleissa voivat äänestää ja asettua ehdolle Suomen kansalaiset sekä tietyillä ehdoilla kunnassa asuvat muiden maiden kansalaiset.