Hankkeen tavoitteena on luoda uusi toimintamalli Pudasjärven torin omatoimisen tapahtumajärjestämisen parantamiseksi.
Torin kehittämisellä edesautetaan tapahtumien omaehtoista järjestämistä ja saadaan vilkastettua torin toimintaa entistä elävämmäksi. Tapahtumien järjestäminen helpottuu ja alueen viihtyisyyttä saadaan lisättyä.
Tori sijaitsee keskellä Pudasjärven keskustaajamaa Kurenalan kylässä. Tori on kaupungin vastuulla, mutta toimintaa ylläpitävät mm. eri yhdistystoimijat. Keskeisen sijaintinsa ansiosta toria käytetään erityisesti sulan maan aikaan kohtaamispaikkana.
Hankkeen tavoitteena on selkeyttää torikokonaisuutta ja päivittää ilmettä tälle vuosikymmenelle käyttäjätoiveiden mukaisesti. Tällä hetkellä torialueella on vain lautarakenteinen pieni myyntipiste, viisi kiinteää torin alkuperäistä penkkiä, invakeinu ja esiintymislava. Kesäisin torialueelle tuodaan kukkaistutuksia viihtyvyyden parantamiseksi.
Hankkeessa päivitetään torin käyttösääntöä, hankitaan säilytys- ja tapahtumakalustoa sekä laaditaan niille käyttöohjeet. Torin ilmettä kohotetaan rakennuttamalla paikoilleen kaksi kevytrakenteista perinneaittaa tapahtumakalusteiden säilytykseen. Lisäksi hankitaan asfalttiin kiinnitettäviä puistonpenkkejä ja kevyesti siirreltävää tapahtumakalustoa siirtokalustoineen. Omaehtoisesti siirrettävät kalusteet ovat kevyitä ja kokoon taittuvia, jotta yhdistystoimijoilla on helppo liikutella niitä aitasta ja takaisin aittaan. Istumalaatikoilla saadaan piristystä torin istuskelualueelle.
Hankkeen nimi: Pudasjärven torin tapahtuma- ja säilytyskalusteet Rahasto: Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Toimenpide: Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne: Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hanke on: Paikallinen/Alueellinen Leader-ryhmä: Oulun Seudun Leader ry
Torin kehittämiseen liittyvissä asioissa ota yhteyttä:
Pekka Pitkänen yhdyskuntatekniikan päällikkö puh. 050 444 1044