Rakentamisen lupajärjestelmä muuttui 1.1.2025 voimaantuleen rakentamislain myötä.
Uudet lupamuodot ovat rakentamislupa, sijoittamislupa ja puhtaan siirtymän sijoittamislupa (RakL 42, 42 a §). Rakennuslupa, toimenpidelupa ja ilmoitusmenettely poistuvat lainsäädännöstä.
Maisematyölupa, purkamislupa ja purkamisilmoitus säilyvät sellaisinaan lupavalikoimassa.
Rakentamisluvasta vapautettujen rakennusten rakentamista ennen tulee selvittää tai ottaa huomioon seuraavat asiat, vaikka rakentamishankkeesi ei rakentamislupaa edellyttäisikään:
Hankkeen tulee olla kaikkien asema- tai yleiskaavamääräysten mukainen sekä noudattaa kaavan rakentamistapaohjeita. Kiinnitä erityistä huomiota kaavan mukaiseen rakennusalaan: kaikkien rakennusten ja katosten tulee sijoittua asemakaava-alueella kaavanmukaiselle rakennusalalle.
Hankkeen toteuttamiseksi kiinteistölläsi on oltava jäljellä riittävästi rakennusoikeutta sekä tilaa rakentamiselle. Rakennusoikeus koskee rakennuksen rakentamista, laajentamista ja kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä.
Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevalle rakennuspaikalle. Rakennuspaikalla tulee olla päärakennus, joko asuinrakennus tai loma-asunto. Rakentaminen olemassa olevan rakennuspaikan ulkopuolelle vaatii poikkeamislupapäätöksen, vaikka itse rakennus ei rakentamislupaa vaatisikaan.
Hankkeen tulee olla rakennusjärjestyksen määräysten mukainen.
Hakijan tulee huomioida paloturvallisuus mm. osastoinnit ja rakennuksen sijoittuminen riittävän kauas naapurikiinteistön rajasta ja rakennuksista sekä etäisyydet omista rakennuksista. Hormien läpiviennit ja tulisijojen suojaukset ja suojaetäisyydet tulee olla määräysten valmistajien ohjeiden mukaiset. Huomio erityisesti palovaarallisiin rakennuksiin ja niiden etäisyysvaatimuksiin ja osastointeihin (savusaunat, autosuojat,…) ja varastojen palokuormiin.
Hankkeen rakentamisessa tulee noudattaa kaikkia rakentamiselle annettuja määräyksiä eli lakeja ja asetuksia. Mikäli et itse tunne rakentamisen lainsäädäntöä ja määräyksiä, palkkaa alan ammattilaisia avuksesi. Kiinnitä erityistä huomiota näihin asioihin:
museolta ettei mm. rakennuspaikka ole inventoitu ja/tai suojeltu kohde, rakennuspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse muinaismuistolain mukaisia muinaisjäännöksiä tai arkeologisia kohteita.
Kaikki rakentamishanketta koskevat piirustukset sekä muut selvitykset on säilytettävä kiinteistöllä.
Mikäli et voi toteuttaa rakentamishankettasi kaavamääräysten tai rakennusjärjestyksen määräysten mukaisesti, tarvitset hankkeen toteuttamiseen poikkeamisluvan, vaikka et tarvitse rakentamislupaa. Poikkeamislupa rakentamishankkeelle on saatava esimerkiksi silloin, kun kiinteistölläsi ei ole kaavan mukaista rakennusoikeutta tai rakennusalaa riittävästi jäljellä. Kaikki poikkeamisluvat haetaan viranomaislautakunnalta ja niistä veloitetaan taksan mukainen maksu.
Mikäli laiminlyöt edellä mainittuja hankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia, rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia rakennuskohteeseen muutostöitä tai edellyttää rakennuskohteen purkamista.
(RakL 42.1 §)
1) kooltaan alle 30 neliömetrinen rakennus, joka ei ole asuinrakennus
2) kooltaan alle 120 kuutiometrinen rakennus, joka ei ole asuinrakennus
3) kooltaan alle 50 neliömetrinen erillinen katos (kun katos on sivuiltaan auki vähintään 30 %)
4) väliaikainen, alle 3 kuukautta paikallaan pidettävä yleisörakennelma
5) yli 3 kuukautta paikallaan pidettävä pieni yleisörakennelma, jota voi käyttää samanaikaisesti vähemmän kuin 5 henkilöä
6) alle 30 metriä korkea masto, piippu tai vastaava
7) alle 2 neliömetrin suuruinen valaistu erillinen, omalla jalallaan seisova mainoslaite
8) alle 2 neliömetrin suuruinen valaistu mainoslaite, joka sijoitetaan maantasokerroksessa sijaitsevan liiketilan ikkunan taakse rakennuksen sisäpuolelle
(RakL 42.2 §)
1. aidat ja tukimuurit kun kyseessä on
2. Aurinkosähköjärjestelmä
3) Ilmalämpöpumpun asentaminen muihin kuin inventoituihin suojeltuihin rakennuksiin
4) Jätevesijärjestelmä
5) laituri, kun se on alle 20 m2 suuruinen, enintään 10 m pitkä ja 2 m leveä
6) Julkisivuun kiinnitettävät laitteet
7) Kasvihuoneet ja kasvutunnelit
8) Lantalat, lietesäiliöt ja laakasiilot
9) Siilot ja varastointisäiliöt
10) Liikuteltavat laitteet
11) Tuulivoimala
(RakL 42.3 §)
Alla listatut toimenpiteet eivät koske asemakaavalla, lailla tai asetuksella suojeltuja tai muutoin historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia ja alueita (esim. RKY-alue) tai alueita, joille on määrätty asemakaavan muutoksesta aiheutuva rakennuskielto.
Muutostöiden tulee olla voimassa olevan asemakaavan ja rakentamistapaohjeiden mukaisia, vaikka lupaa ei edellytetä.
1) Rakennuksen terassien tai parvekkeiden lasittaminen
2) Savupiiput ja tulisijat
3) Julkisivun ja katon värisävyn muutokset
4) Maanalaiset öljysäiliöt
5) Ikkunoiden ja ovien vaihtaminen
6) Markiisin asentaminen
7) Julkisivuihin kiinnitettävät valaisimet ja julkisivujen valaiseminen, kun niiden asentamisesta ei ole haittaa naapurikiinteistöjen asukkaille
Mikäli et ole varma, tarvitseeko hankkeesi luvan, voit kysyä asiaa rakennusvalvonnasta neuvontapyynnöllä, joka tehdään Lupapisteessä.
PL 10, Varsitie 7, FI 93101 Pudasjärvi
P. 040 826 6417
asiakaspalvelu@pudasjarvi.fi
Y-tunnus 0188962-2