Ohjeita maa-ainesten ottoon

Alla esitetty ohjeistus on pääosin peräisin julkaisusta Maa-ainesten kestävä käyttö (Ympäristöhallinnon ohjeita 2009). Opas ei ole oikeudellisesti sitova.

1. Johdanto

Maaainesten ottaminen oli Suomessa ennen maa-aineslain voimaantuloa suunnittelematonta toimintaa. Sen seurauksena syntyi monin paikoin pahoja maisemavaurioita, tuhottiin tarpeettomasti luontoa ja aiheutettiin pohjaveden määrä- ja laatuhaittoja. Hyvälaatuisia aineksia käytettiin tuhlailevasti ja lyhytnäköisesti. 
Maa-aineslain ja -asetuksen mukainen ottaminen tapahtuu tällä hetkellä varsin suunnitelmallisesti ja viranomaisten valvonnassa. Lupahakemukset ja ottamissuunnitelmat ovat kuitenkin olleet tasoltaan vaihtelevia ja puutteellisia. Ottamislupia on useilla alueilla haettu ja myönnetty yli tarpeen.
Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa maaainesten ottajille ja ottosuunnitelmien laatijoille käsitys siitä mitkä asiat ovat tärkeitä maa-ainesten ottamissuunnitelmissa ja mitä niissä pitää esittää. Yleistavoite ottamisen suunnittelussa on kestävän kehityksen periaatteen noudattaminen.

2. Ottamistoimintaa säätelevät lait ja asetukset

Maa-aineslaki ja -asetus
Maa-aineslain, MaL (555/8-1) ja maa-aines asetuksen, MaA (91/82) keskeisenä tavoitteena on maiseman ja luonnon suojelu. Ottamispaikat on sijoitettava siten, että ottamisesta aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa ympäristölle ja asutukselle.

Vesilaki
Maa-ainesten ottaminen edellyttää aina pohjaveden suojelunäkökohtien huomioonottamista. Pohjaveden suojelua koskevat säännökset ovat vesilaissa, VL (2-64/61, muutettu useita kertoja lain antamisen jälkeen). Vesilaki sisältää säännöksiä, joissa kielletään mm. maa-ainesten ottaminen ja siihen liittyvä muu toiminta siten, että siitä aiheutuu pohjaveden laadun tai määrän haitallista muuttumista.

Muita kiviaineksen ottamiseen vaikuttavia lakeja ovat esimerkiksi:
– Luonnonsuojelulaki
– Tielait
– Muinaismuistolaki
– Työturvallisuuslaki
– YVA-laki
– Ympäristönsuojelulaki

3. Ottamisluvan hakeminen

3.1.  Luvan tarve

Maa-ainesten ottamislupa tarvitaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi taikka varastoitavaksi tai jalostettavaksi, jollei maa-aineslain 2 §:stä muuta johdu. Lupa ei ole tarpeen, jos aineksia otetaan omaan  tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen. Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon (enintään 500 k-m3). Maa-aineslain mukaisesta pohjavesialueella sijaitsevasta kotitarveotosta tulee ottajan ilmoittaa valvontaviranomaiselle ottamispaikan sijainti ja  arvioitu ottamisen laajuus. Ottaja on velvollinen selvittämään sijaitseeko ottopaikka pohjavesialueella tai onko alueella muita ottamista rajoittavia seikkoja.

3.2.  Lupahakemus

Lupa maa-ainesten ottamiseen haetaan kirjallisesti sitä varten laaditulla lomakkeella. Hakemukset toimitetaan Oulunkaaren ympäristöpalveluille ympäristötarkastajille ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen ymparistopalvelut@pudasjarvi.fi.

Lupahakemuksen tulee sisältää:

4 kpl  Hakemuslomake täytettynä ja allekirjoitettuna.
1 kpl  Selvitys hakijan hallintaoikeudesta ottamispaikkaan ( lainhuutotodistus tai kauppakirjan jäljennös taikka maanomistajan antama kirjallinen suostumus luvan hakemiseen).
4 kpl Karttaote peruskartasta 1:20 000, johon tulee merkitä selkeästi kulkutie ottamispaikalle ja ottamisalue.
4 kpl Karttaote 1:10 000 kartasta josta näkyy selkeästi tilan rajat ja naapuritilat. Karttaan tulee merkitä selkeästi ottamisalue korkeustiedoin ja naapuritilojen omistajatiedot.
4 kpl Ottamissuunnitelman piirustukset.
4 kpl Ottamisselostuksia.
4 jälkityökustannusarviolla ja lopputilannepiirroksella varustettuna.
? Tarvittava määrä naapureiden kuulemis-lomakkeita täytettynä ja naapurin allekirjoituksella varustettuna.

Ottamissuunnitelmaa ei tarvitse laatia mikäli kysymyksessä on vähäinen alle 5000 m³ krt:n ottamismäärä, eikä alue sijaitse luonnonsuojelullisesti tärkeällä,  pohjavesi- tai muulla aralla alueella.

Tarvittaessa Oulunkaaren ympäristöpalvelut pyytää lausunnot lupahakemuksesta esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta ja Museovirastolta.

3.3. Lupamaksut

Luvan käsittelystä peritään kulloinkin voimassa olevan taksan mukainen käsittelymaksu.

4. Maa-ainesten ottoa ohjaavat ja rajoittavat tekijät

4.1. Maisema ja luonnonolot

Maa-aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisen luonnonesiintymän tuhoutumista taikka huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa (maaaineslaki). Näihin olosuhteisiin on katsottu kuuluvan myös pohjavesiolosuhteet. Edellä mainittu estää käytännössä maa-ainesten oton valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan kuuluvilta alueilta, luonnonsuojelualueilta ja kulttuurihistoriallisesti merkittävistä kohteista  sekä asettaa erityisehtoja I ja II luokan pohjavesialueilla.

Vesistöjen varsilla ja näkemäalueilla on yleensä merkittäviä kauneusarvoja, joita ei myöskään saa turmella. Maa-aineksia ei saa ilman erityistä syytä ottaa vesistön rantavyöhykkeellä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten. Näkyvyys maisemassa saattaa rajoittaa maanottoa lisäksi mm. matkailualueilla ja pääteiden varsilla. Luonnonsuojelulain mukaan esim. rauhoitettujen kasvien, uhanalaisten eliölajien, rauhoitettujen tai suurten lintujen käytössä olevien pesäpuiden ja luonnonmuistomerkkien tai erityisten harvinaisten luontotyyppien esiintyminen rajoittaa maa-ainesten ottoa. 

Kotitarve ottamistoiminta tulee suorittaa myös siten, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi.

4.2. Pohjavesialueet

Tärkeillä pohjavesialueilla maa-ainesten otto on yleensä sallittu, kun noudatetaan vesilaissa säädettyjä ehtoja. Vesilain mukaan poh-
javesialuetta tai sen antoisuutta ei saa vahingollisella tavalla muuttaa eikä pohjaveden laatua tai käyttökelpoisuutta saa huonontaa. Em. säädökset rajoittavat maanottoa merkittävästi erityisesti vedenottamoiden läheisyydessä. Pohjaveden suojelusäädökset ovat voimassa myös sellaisilla pohjavesialueilla, joiden pohjavettä ei vielä oteta hyötykäyttöön, mutta joissa hyötykäyttö on tulevaisuudessa mahdollista. Pudasjärven kunnassa on kartoitettuja pohjavesialueita toista sataa kappaletta.

4.3. Kaavoitus ja yleissuunnittelu

Maakuntakaava sekä yleis-, asema- ja ranta-asemakaavat ohjaavat merkittävästi maa-ainesten ottoa. Kaavoituksella ohjataan maankäyttöä ja sillä voidaan osoittaa maanottoalueita määrättyihin paikkoihin. Maa-ainesten otolla ei saa vaarantaa kaavassa esitetyn maankäyttömuodon toteutumista.
Kaavoituksen lisäksi maa-ainesten oton yleissuunnittelulla ohjataan maanottoa, huomioiden myös mahdolliset rajoittavat tekijät. Yleissuunnittelulla pyritään yhtenäiseen laintulkintaan ja etukäteisinformaation antamiseen alueiden soveltuvuudesta ottamistoimintaan.

5. Ottamissuunnitelman laatiminen

5.1.  Ottamisalue ja maastoselvitykset

Maa-ainesten ottamissuunnitelman laatijalla tulee olla tehtäväänsä riittävä asiantuntemus. Useimmiten suunnitelman laatii alan konsulttitoimisto. Lähtökohtana  on maastotilan selvitys maisemallisesti ja maa-ainesmäärällisesti sekä  laadullisesti. Ottamissuunnitelmassa esitetään toiminnan aloituspaikka ja etenemissuunta sekä käytettävät laitteet ja tukitoimintojen alueet. Kartalle merkitään myös kaivurajat, jonka sisäpuolella kaivutoiminta tapahtuu. Ottamisalue on laajempi kuin kaivualue. Ottamisalueen reunoilla luiskat loivennetaan ja muotoillaan maaston luonnonolojen mukaiseksi jälkitöiden yhteydessä. Pintamaiden varastointialueet esitetään riittävän selkeästi.

5.2.  Suunnitelman sisältö

Ottamissuunnitelman mukana olevista piirustuksista tulee ilmetä mm.: 
alueen nykytila korkeuskäyrin ja kaavatilantein,  vähintään 20 m:n etäisyydelle ottamisalueen ulkopuolelle, ottamisalueen mitat, kaivualueet, ottamissuunnat, pohjaveden seurantaputkien sijainti ja korkeusasemat N60 tasossa, pohjaveden korkeustiedot, mittauspäivämäärin ja mahdollisin orsivesitiedoin, kulkuteiden sijainti, vedenottamot ja suojalueet, leikkaukset ottamistasoin ja pohjaveden korkeustiedoin sekä kaivausten leikkaukset  ja muotoillut, ottamisalueen lopputilanne korkeuskäyrin sekä istutus viimeistelytöineen, väh. 20 m ottamisalueen ulkopuolelle sekä piirustusten laatija allekirjoituksin ja yhteystiedoin.

Ottamisselostuksesta tulee ilmetä mm.: ottamisalueen ja lähiympäristön luonnon- ja maisemasuojelulliset arvot (suojelualueet, pohjavesialueet sekä luonnonsuojelulain mukaiset suojelukohteet), hankkeen vaikutukset ympäristöön ja luonnonoloihin, pohja- ja mahdollisesti pintavesiin, aikaisemmin otetut ja otettavaksi suunnitellut maa-ainesmäärät, käyttötarkoitus, ottamisaika sekä vaiheistus, tehdyt maa-aines ja pohjavesitutkimukset sekä maaperän rakenne, maa-ainesten määrät ja laatu tiedot hankkeen alueen kaivoista ja vedenottamoista, toiminnan aikainen jäte- ja konehuolto sekä voitelu- ja polttoaineiden sijoittelu, ottamisalueen tilanne ja käyttötarkoitus maa-ainesten ottamistoiminnan päätyttyä, jälkityöt ja niiden ajoitus, jälkitöiden kustannusten arviointi, sekä selostuksen laatija allekirjoituksin ja yhteystiedoin.

5.3.  Suojaetäisyydet

Maa-ainesten ottamisalueen ympärille tarvittavat suojavyöhykkeet esim. vedenottamoalueelle, rantaalueelle sekä liikenne- , asunto-  ja yleisille alueille tulee ratkaista tapauskohtaisesti.  Esim. luonnonsuojelulain mukaiselta rantavyöhykealueelta ei luvan mukaisia maa-aineksia voi ottaa. Ohjeellisina suojaetäisyyksinä voidaan pitää seuraavia:
– maantiet/valtatiet > 50 m
– asutukseen: soran- ja hiekanotto > 100m, kallionlouhinta > 300 m
– rakentamattomaan naapuritilan rajaan > 10 m, jne.

Mikäli suunniteltu ottamisalue sijaitsee pohjavesialueella, maa-ainesten ottamista koskevat rajoitukset määritellään vedenottoamon suojaalueen tai pohjavesialueen suojelusuunnitelman vyöhykejaon mukaisesti. Vedenottamoiden ja tutkittujen vedenottopaikkojen ympärille määritettävät lähisuojavyöhykkeet tulisi säilyttää mahdollisuuksien mukaan luonnontilaisina. Jo avatuilla ottamisalueilla lähisuojavyöhykkeellä suojakerroksen paksuuden tulisi olla vähintään 4-6 m ja kaukosuojavyöhykkeillä vähintään 2-4 m.

Pohjavesipinnan ala-puolelta tapahtuva maaainesten ottaminen on pohjavesialueilla muutamaa erityistapausta lukuunottamatta kiellettyä ja näissäkin tapauksissa hankkeille on yleensä hankittava vesioikeuden lupa. Pohjavesialueiden ulkopuolella pohjavesipinnan alainen maa-ainesten ottaminen on usein mahdollista.

5.4.  Kalliolouhinnan erityispiirteitä

Kalliokiven louhinta ja murskaus vaativat erityistekniikkaa ja enemmän energiaa, joten sen hyödyntäminen on selvästi kalliimpaa kuin luonnonsoran, lisäksi koska kiviaines irrotetaan louhimalla, muodostuvat ottamistoiminnan ympäristöhaitat yleensä suuremmiksi kuin harjuaineksia otettaessa. Hyvällä ennakkosuunnittelulla ja ympäristöllisten näkökohtien huomioonottamisella maisemamuutokset ovat kuitenkin hallittavissa lisäksi tulee huomioida louhosalueen järkevä jälkikäyttö. Keskittämällä kalliokiviainesten ottamien mahdollisimman suurelle yhtenäiselle alueella saadaan pienettyä ympäristöhaittoja, jälkityö- sekä ottamiskustannuksia. Kalliolouhoksen perustaminen vaatii ympäristöluvan.

6. Ottamisalueen jälkihoito

6.1. Jälkihoito ja muotoilu

Jälkihoidossa ottamisalue siistitään, muotoillaan maastoon sopivaksi ja palautetaan alueelle mahdollisimman luonnonmukainen kasvillisuus vihertöiden avulla. Vihertöiden onnistuminen edellyttää kaivualueen reuna-alueille varastoitujen pintamateriaalien levittämistä kasvualustaksi. Jälkihoidon laatu ja laajuus määräytyvät alueen tulevan käytön perusteella. Ottamisalueilla suoritettavia vähimmäistoimenpiteitä ovat:
– laitteiden ja työmaaparakkien poistaminen
– jätteiden ja romutavaran poiskuljetus
– lohkareiden hautaaminen luiskien tyviosaan ja tai lohkareiden hyötykäyttö
– alueen muotoilu ja kaivualueen sopeuttaminen ympäristöönsä
– ottamisalueen suojaverhoilu ja kasvillisuuden palauttaminen alueelle
Ottamisen aikana kaivualueen reunan ja ottamisalueen reunan väliin jätetään loivennusvara, joka määräytyy luiskan korkeuden ja halutun kaltevuuden perusteella. Loivennettavan rinteen kaltevuuden määräävät mm. ottamisalueen ympäristö ja rinteen viettosuunta, rinteen maa-aines ja kaivusyvyys sekä ottamisalueen jälkikäyttö.
Kaavamaisia ratkaisuja tulisi mahdollisuukien mukaan välttää. Rinteen eri osissa kaltevuutta voidaan vaihdella esimerkiksi siten, että luiska on poikkileikkaukseltaan loivan s-kirjaimen muotoinen. Hiekka- ja sorarinteissä 1:3 jyrkemmät kaltevuudet eivät ole suositeltavia ellei alueen topografia sitä välttämättä edellytä.  Vanhojen ottamisalueiden kunnostuksessa jyrkkien rinteiden loivennuksessa ei saa käyttää muualta tuotuja tutkimattomia täyttömassoja. Eroosion estämiseksi voidaan käyttää verkkoja, ritilöitä, pengerryksiä sekä rinteiden salaojia.
Ottamisalueen pohjalla olevien ajoteiden, jalostuslaitteiden sijaintipaikkojen ja varastokasa-alueiden tiivistyneet maakerrokset muokataan pehmeämmäksi jälkihoidon yhteydessä. Mikäli ottamisalueen pohja on huonosti vettä läpäisevää, pohja muotoillaan kaltevaksi ja pintavedet johdetaan alueelta pois. Pohjan elävöittämiseksi alueelle jääneistä maamassoista voidaan muotoilla kumpareita ja harjanteita.
Jälkihoidon toteuttamisen varmistamiseksi suunnitelmaan on liitettävä arvio jälkihoidon vaatimista kustannuksista. Arviota voidaan käyttää tukena vakuuden suuruudesta päätettäessä.

6.2.  Suojaverhoilu ja vihertyöt

Suojaverhoilu on kasvualustaksi sopivan pintamaan levittämistä ottamisalueelle. Verhoilua ennen on suoritettava tarvittavat loivennukset ja tasaukset. Lisäksi on varmistettava, ettei alueelta enää oteta maa-aineksia.
Suojaverhoiluun käytetään mahdollisuuksien mukaan ottamisalueelta saatuja alkuperäisiä pintamaita. Pintakerroksesta revittävät kannot voidaan murskata humusmaiden joukkoon. Jos pintamaita on vähän, voidaan pintamaista ja hiekasta sekoittaa 0,1 – 0,2 metriä paksu kerros kasvualustaksi. Lisänä voidaan käyttää myös maatunutta turvetta tai maatunutta puunkuorta. Paras tulos saavutetaan, jos humuskerros ja sen alapuolinen maannos on mahdollista irrottaa ja varastoda erikseen ja levittää se maisemoinnin yhteydessä jälleen alkuperäiseen järjestykseen.
Pintamaiden läjityskasoja ei sijoiteta kaivetulle alueelle eikä pohjaveden päävirtausvyöhykkeelle. Harjun ydinvyöhyke, jonka maa-aines on yleensä vettä hyvin läpäisevää soraa, peitetään suojaverhoilun yhteydessä ensin puhtaalla noin 0,5 metriä paksulla hiekkakerroksella, jonka pintaan voidaan sekoittaa 5 – 10 senttimetrin vahvuinen kerros hyvin maatunutta vähän rikkiä sisältävää turvetta.
Metsitys tehdään istuttamalla tai kylvämällä. Metsitykseen suositellaan käytettäväksi kotimaisia puulajeja mänty (2500 kpl/ ha) sekä koivu, haapa ja pihlaja (yht. 500 kpl/ ha). Nopea metsittyminen varmistetaan 2-vuotiailla paakkutaimilla.

7. Ottamistoiminnan valvonta

7.1. Kuka valvoo

Maa-aineslain mukaisen valvonnan suorittaa Oulunkaaren ympäristöpalveluiden ympäristötarkastaja. Toimintaa pohjavesialueilla valvoo myös Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

7.2. Ilmoitus ottomääristä

Maa-ainesluvan haltijan on vuosittain, tammikuun 31. päivään mennessä, tehtävä ilmoitus otetun maa-aineksen laadusta ja määrästä valvontaviranomaiselle, ensisijaisesti suoraan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylläpitämään Notto-rekisteriin.

7.4. Valvontamaksut

Valvontaviranomaiset perii  erillisen hyväksytyn taksan mukaisen valvontamaksun vuosittain. Valvontamaksu perustuu ottamissuunnitelman mukaisiin keskimääräisiin  vuosittaisiin ottamismääriin. Mikäli loppukatselmus suoritetaan luvan päättymisen jälkeen, peritään siitä maksu joka kattaa kaikki loppukatselmuksesta aiheutuneet kustannukset.

7.5. Vakuudet

Maa-aineslain 12§:n perusteella lupaviranomainen voi määrätä, että hakija antaa ennen maa-aineksen ottamista hyväksyttävän vakuuden kaikkien lupamääräyksissä vaadittujen toimenpiteiden suorittamisesta. Hyväksyttävänä vakuutena voidaan pitää pankki- tai vakuutuslaitoksen antamaa omavelkaista takausta. Vakuuden määrän tulee olla niin suuri, että kaupunki voi sen avulla teettää ottamisalueen lupaehtojen mukaiset toimenpiteet ottajan kustannuksella. Vakuuden arvoa voidaan tarkistaa luvan voimassaoloaikana. Vakuus voidaan vapauttaa vasta valvontaviranomaisen päätöksellä.
Maa-aineslain 21 §:n perusteella lupaviranomainen voi antaa luvan maa-ainesten ottamiseen ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman, jos luvan saaja asettaa hyväksyttävän vakuuden niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Edellä mainittujen vakuuksien määrästä säädetään tarkemmin Pudasjärven kaupungin maa-ainestaksassa.

7.6. Pakkokeinot

Jos valvontaviranomainen toteaa luvatonta tai vastoin lupamääräyksiä tapahtuvaa ottamista, hän voi keskeyttää ottamisen. Valvontaviranomainen voi myös velvoittaa asianomaisen poistamaan tai muuttamaan tehdyn työn vaikutukset taikka palauttamaan vallinnut olotila ja täyttämään lupaehdot. Tätä varten on mahdollista asettaa uhkasakko tai teettää tekemätön työ laiminlyöjän kustannuksella.